Hiekkatie ja pirskeet

Oli illan hetki ja makasin hiekkatiellä käpertyneenä sikiöasentoon. Siinä vain oli pakko olla. En päässyt liikkumaan. Toisella puolen tietä oli omakotitalo. Tuli aamuyö ja sitten koirat alkoivat tulla. Ihmiset päästivät ne yksin juoksemaan, kun kukaan ei nähnyt. Koiria juoksi ohitseni. Talossa, joka oli tien vieressä, heräiltiin ja siellä oli isoäiti lapsenlapsensa kanssa yöpuvuissa aamupuuhissa. Isoäiti oli erittäin ihana ja ajattelin hänen olevan täydellinen lapsen kasvattaja. He tekivät aamiaista ja sitten aikoivat tulla ikkunaa katsomaan uutta päivää. Yritin raahautua pois näkyviltä. Onneksi he eivät nähneet minua. Soitin Emoselle kännykällä ja itkin. Samalla ilmoitin, että pärjään kyllä. Sitten näin koiran, joka oli matalaa rotua ja jolla oli isot, pystyt korvat. Kerroin puhelimeen Emoselle, että nyt näkyy avaruusolio. Lopetin puhelun ja koira tuli kohti. Se ei juossut ohi, vaan jäi luokseni. Se rämähti päälleni niin kuin se olisi menettänyt liikuntakykynsä. Yritin hilata itseäni hiekalla eteenpäin ja koira oli vain päälläni. Aloin silittää sitä ja se olikin todella iso ja karvaton koira. Sen nahka oli tummanharmaa ja pehmeä. Nautin sen silittämisestä. Se kuunteli pusikosta kuuluvaa emäntänsä ääntä ja katsoin tarkkaan tulisiko sieltä joku, mutta ei tullut. Yhtäkkiä se lähti pois ja jatkoi matkaansa hiekkatiellä. Minä olin saanut vaaleihin housuihini hiekkatahroja ja yritin puhdistaa niitä.

Olin Itäkeskuksen betonisen parkkihallin näköisessä paikassa ja siellä oli valoilla loistavia uusia liikkeitä, joissa myytiin kaikenlaista. Nappasin erään miehen mukaani. koska minulla oli selvä visio kuinka voisin myydä hänelle ja hänen firmalleen todella upean idean. Lähdimme kohti betoniportaita ja halusin hänen menevän edelläni, koska en tahtonut hänen haistelevan minua noustessamme portaita. Ovella hän kuitenkin intti haluavansa minun menevän edellä, että oli epäkohteliasta mieheltä antaa naisen tulla perässä. Kipusin portaat ylös ja tulimme toiseen kerrokseen. Siellä ajattelin johdattavani miehen omaan työhuoneeseeni ja improvisoivani sen idean. Sisään tullessa näin kuitenkin omituista liikettä käytävällä ja kun jatkoin matkaa kohti huonettani, oli siellä kirkkaat kuvausvalot ja silloin jotenkin muistin, että oli firman mainoskuvaus meneillä. Huoneeni pöydällä istui Osku-kissa ja katsoi rauhallisena kameraan kun Lapsiminää haastateltiin.

Poistuimme, ettemme häiritsisi kuvauksia ja menimme firman aulaan, jossa oli valtava pöytä katettuna täynnä kaikenlaisia herkkuja. Kiinalainen johtaja hyökkäsi paikalle ja alkoi tervehtiä mukanani olevaa miestä. Hän oli pukeutunut mustiin farkkuihin ja piti käsiään taskuissa. Tiesin että hän oli tyttäreni ex-mies, mutta esittelin hänet iloisena tulevaisuuden asiakkaana. Johtaja taputteli miestä olkapäille ja kehotti pöydän antimille. Mies sanoikin olevansa kovin nälkäinen ja hyökkäsi suorastaan keräämään lautaselle ruokaa. Naiskollegani tuli viereeni ja kysyi kuiskaillen kuka mies oli. Vastasin että hän oli tyttäreni ja minun yhteinen. Naisen silmät laajenivat, hän piti paljastuksesta ja kiirehdin korjaamaan, etten ollut koskaan ollut miehen kanssa millään lailla tekemisissä.

Oli minun vuoroni mennä kuvaukseen ja kurkistin ovelta, kun tyttäreni puhui sujuvasti kameralle asioita. Minun haastattelussani oli mukana Andy McCoy, joka istui kuvaushuoneen tuolilla valmiina.

Pelottava Riitta

Olin menossa kotiin Ruissaloon kun ja odotin linja-autoa. Paikalle tuli Riitta, joka oli mielestäni hiukan omituinen nainen, mutta nousin kuitenkin hänen bussiinsa. Riitta ajoi bussia ja selitti minulle tekemisiään. Hänellä oli vanhojen tavaroiden myyntisysteemi ja hänen piti päivystää puhelimessa eikä hän aina ehtinyt. Riitta oletti minun olevan innostunut hommasta, koska se olisi loistohomma. Ilmoitin, että en voisi olla aina käytettävissä ja hän näytti suuttuneelta. Miten niin en voisi, sehän olisi omituista minulta, totta kai voisin. Riitta esitteli kotisivujaan, jotka olivat erittäin epähoukuttelevia. Pursuin hänelle ideoita miten kotisivut pitäisi tehdä ja hän sanoi ettei hänellä ollut sellaiseen aikaa. Bussin ikkunasta näin että olimme ohjautumassa ojaa kohti ja sanoin siitä hänelle. Bussi suoristautui, mutta Riitta jatkoi selostamistaan ja jälleen oja lähestyi. Jälleen bussi siirtyi keskemmälle. Halusin mennä kotiini, mutta jotenkin suostuin sivutielle ja jatkoin Riitan bussin kyydissä Espooseen.

Tulimme parkkipaikalle ja kävelimme suuren betonisen rakennushäkkyrän sisään. Monien epämääräisten portaiden jälkeen tulimme Riitan ovelle ja menimme sisään. Lapsiminä oli suuren huoneen lattialla makuupussissa. Keittiötilassa oli faksi ja kopiokone. Riitta oli kiireinen ja valmisteli tullauspapereita seuraavaan erään. Olin vastahakoinen ja mietin vain, ettei minulla ollut rahaa taksiin näin kaukaa kotiin Ruissaloon. Faksista tuli papereita ja annoin ne Riitalle. Hän sanoi että kohta lähdetään. Riitta antoi minulle tullauspaperit ja niissä oli muistilaput päällä. Lähdin innoissani ulos, koska ajattelin pääseväni pois. Tulin betoniselle parvekkeelle ja astuin alas portaita. Pihalle tultuani näin monta hiekkatietä ja seurasin vaistoani löytääkseni parkkipaikan, jossa Riitan bussi oli. Jouduin kuitenkin eksyksiin eikä bussia löytynyt. Lapsiminä oli mukanani ja palasimme rappusille. Mutta sieltä pääsimmekin ihan toiselle pihalle, jossa oli nuoria vesisateessa odottamassa konserttia. Kävelimme puutuvin jaloin koko joukon taakse, mutta matka oli turha. Palasimme betonitalon portaille ja yritimme selvittää, mitkä portaat veivät Riitan luo. Lopulta löysimme oikean oven. Seisoskelin keittotilan luona ja Riitta tuli paikalle kysyen oliko minulla nälkä. Hän oli pelottava ja miellytin häntä sanomalla kyllä. Laitoimme uunin päälle ja aloimme rakentaa paprikapizzaa. Osasin olla hommassa niin täysin mukana, ettei Riitta huomannut minun haluavan karata. Pizza oli hyvää, mutta näin lattialla makaavan Lapsiminän ja muistin tehtäväni.

Riitta poistui ja menin Lapsiminän luo, hänen oma kännykkänsä oli finaalissa ja olin antanut toisen omistani jo hänelle. Mies ilmestyi ja hän toi uuden punaisen kännykän minulle. Minulla oli jo itsellä punainen kännykkä, mutta sekä minun että Lapsiminän kännyköistä oli akut loppu. Mies toi uuden kännykän keittiöön ja aloin koota sitä lopulta. Lataussysteemi oli omituinen ja ravistelin kaikki osaset paketista tiskille. Aloin asentaa akkua latauslaitteeseen, joka oli yhtä iso kuin kopiokone. Ensin sain käsiini alkuperäistä asennusta varten tarkoitetut ruuvikoneet ja laitoin ne sivuun, sitten käteeni osui hammasharjan säilytyskotelo. Lopulta tuli akulta näyttävä osa ja sovitin sitä laitteeseen, lopulta se kliksahti kohdalleen. Painoin ON/OFF-nappia ja jotain vihreää napsahti palamaan. Mutta se oli vain kopiokoneen valo. Yritin uudestaan, mutta ei tulosta. Siirryin nappuloiden pariin ja epäilin, että niissä oli vikaa. Sain lopulta nappulat toimimaan, mutta ne olivatkin faksikoneen nappuloita ja fakseja tuli koneesta. Luovutin ja haukuin typerää idioottivanhaa konetta Miehelle.

Lopulta sain Lapsiminän suostuteltua lähtemään, hän sanoi jo kyllästyneensäkin paikkaan ja kuin salaa keräsin hänen tavaransa läpinäkyvään muovipussiin. Minun narulle jääneet pyykkini olivat myös keittiön tasolla muovipussissa. Alushousut ja lakanat. Nekin lisäsin Lapsiminän tavaroiden joukkoon ja sitten lähdimme ulos. Matkalla parkkipaikalle kurkistimme töyrään taakse. Siellä oli yksityinen järvi, jossa oli turkoosia vettä keskellä ja pumppusysteemit pitämässä vettä puhtaana. Yhdessä kohdassa näkyi iso pyörre ja ajattelin, että lapset voivat hukkua siinä. Samalla yhtäkkiä tajusin, että nämä kaikki täällä asuvat olivat pakostakin miljonäärejä, Riittakin. Parkkipaikka löytyi helposti, sinne johti hiekkatie, jota jo olin kerran kulkenut. Nyt vain jatkoimme sitä ja näimme huoltoaseman kyltin ja tienristeyksen ja siellä oli punainen auto, jolla pääsimme pois.

Vaikeuksia Salosta & Salosta Tallinnaan

Emonen ja muu perhe olivat Salossa samassa hotellissa, jossa olin työpalaverissa. Kesken oli tärkeä asiakasneuvottelu ja minulle oli sanottu, että jatkaisimme matkaa Helsinkiin huolimatta siitä, että Emonen oli siellä. Emonen oli ehdottanut minulle, että jäisin hänen kanssaan Saloon toiseen hotelliin yöksi ja viettäisimme laatuaikaa kahdestaan. Olin selittänyt Emoselle, että en millään nyt voisi tehdä niin, kun olin juuri alkanut sopeutua työhön ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä. Ajattelin kylläkin, että niin olivat varmaankin tyytyväisiä, kun taas paahdoin täysillä. Istuin hotellin aulassa neuvottelupöydässä ja vilkuilin Emosen ja perheen suuntaan, he olivat vastaanottotiskillä ja katsoivat minua. Sitten muistin, että olin vielä sairaslomalla. Nousin seisomaan ja sanoin, että lähtisin nyt enkä tulisi takaisin ennen maaliskuun loppua, jolloin sairasloma päättyi. Sain närkästyneitä katseita ja kuului mutinaa.

Tulin vastaanottotiskille, joka oli nyt kioski. Ostin puolentoista litran limun ja sitten Emonen antoi minulle nipun matkalippuvihkoja, jotka otin käteeni. Katselin lippuja ja Lapsiminän jälkeen kioskilla asioi vielä Rapa. Olimme lähdössä kirjoittautumaan pieneen hotelliin, joka oli ihan lähellä kun huomasin, että pankkikorttini ja kännykkäni eivät olleet minulla. Ne olivat jääneet kioskin tiskille. Menin kioskille ja kysyin sisällä olevalta tytöltä oliko hän huomannut jättämiäni tavaroita. Hän puisti päätään ja sanoi sitten, että yksi mies kylläkin oli tullut jälkeemme ja ottanut limun ja muut tavarat ja juossut pois. Hätäännyin, minut oli ryöstetty. Muut olivat jotenkin rentoina ja matkalla kadun toisella puolella olevaan kahvilaan. Itkin ja seurasin muita. Kahvilan tiskillä pyysin Lapsiminältä kännyä lainaksi jotta voisin kuolettaa pankkikorttini. Tilille oli juuri tänään tulossa rahaa.

En nähnyt puhelimen numeroita ja Lapsiminä näpytteli ilmoitusnumeron alun ja antoi sitten kännyn minulle ja sanoi, että voin nyt näpyttää pankkitunnuksen loppunumeron. Se ei onnistunut ja lopulta pyysin Lapsiminää näpyttelemään sanomani numerot. Puhelimeen vastasi mies, jolle kerroin että korttini oli varastettu. Itkeä tuhersin, että tilille piti tänään tulla rahaa ja että pelkäsin varkaan vievän sen. Mies puhui jotenkin alentuvasti minulle ja sanoi, että no joo, tämähän oli odotettavissa, kyllä kortilla oli juuri äsken nostettu viisisataa. Viisisataa, mietin, se oli paljon enemmän kuin piti tulla. Sitten mies alkoi tentata miten kortti oli kadonnut, oliko jälleen kerran kyseessä se sama vanha tarina, istutaan iltaa, juodaan liikaa ja ollaan huolimattomia. Selitin hänelle tosissani koko tapahtumien kulun ja kysyin lopulta voisiko pankki auttaa. Ehhei nyt sentään, mies sanoi, ihan on omalla vastuulla, mutta lupasi nyt kuitenkin kuolettaa kortin.

Toiset menivät kadun toisella puolella olevaan pikkuhotelliin ja seurasin ensin heitä, mutta jäin kuitenkin katselemaan ympärilleni. Katsoin siihen suuntaan, johon kioskin tyttö oli sanonut miehen juosseen. Jalkakäytävällä ajoi autoja ja ajattelin varoittaa muita Salon omituisesta liikenteestä. Pysäytin erään ihmisen ja kyselin häneltä, olisiko hän nähnyt sellaista juoksevaa miestä tässä vähän aika sitten. Nainen muistikin, että oli nähnyt nopeasti juoksevan miehen ja kertoi että miehen juoksu oli ollut hänestä omituisen näköistä. Sitten nainen näytti minulle minkälaista, hän siirtyi jalalta jalalle vaappuvasti ja kuin bodari, jolla on leveät reidet. Ajattelin, että tämä olisi hyvä vihje poliisille, mies saattoi olla bodari.

Salosta Tallinnaan

tämä oli oikeastaan jatke Salo-unelle, Salo muuttui Tallinnaksi.

Olimme lähdössä lautalle. Kävelimme koko joukko, minä, Emonen, Lapsiminä, Rapa, Anna ja Adam Tallinnan satamaa kohti. Rapa tahtoi ehdottomasti kävellä kahdestaan kanssani ja jätimme lopun joukon ja siirryimme sivukadulle. Aikaa oli paljon ja kävelimme puiden reunustamaa pikkukatua alaspäin satamaa kohti. Matka oli melko pitkä, arvelin sen olevan lähtöpaikasta useita tunteja. Mutta nyt oli päivä ja lautta lähtisi vasta illalla. Rapa jutteli kovasti, en oikein välillä saanut selvää mistä hän puhui, mutta sain tunteen, että muistelimme lapsuutta. Tuli hyvä mieli. Tulimme risteykseen, josta avautui näkymä niittyaukeamalle. Muu joukko saapui paikalle. Juttelimme äänekkäästi ja sanoin jotain ruotsiksi.

Adam, joka oli Annan kumppani, alkoi puhua minulle ruotsia ja nappasi yhtäkkiä kiinni kädestä ja ohjasi minut pois muiden luota hiekkatielle. En oikein ymmärtänyt mitä hän puhui, ruotsi oli omituisen kuuloista. Mutta hän piti sormenpäistäni kiinni ja minua aivan kyljessään kiinni. Mietin mitä Anna mahtaisi ajatella, mutta olin innoissani. Annan mukaan Adam oli hyvä rakastaja. Adamista ei päälle päin näkynyt sellaista, hän oli harmahtava, tavallisen näköinen, silmälasipäinen mies. Pitkän matkaa kuljettuamme käännyimme tulemaan takaisin. Adam kuiskaili korvaani jotain ruotsiksi ja ymmärsin, että minun piti vain tuntea, ei järkeillä. Samassa tunsin kuinka yhteys vartaloidemme välillä syttyi. Kävelimme samaan rytmiin ja koin kaiken hyvin seksuaalisena. Olin saanut oppitunnin siitä, miten toisesta ihmisestä voi nauttia, jos pystyy jättämään kankeutensa ja ennakkoluulonsa sekä häiritsevät ajatukset pois. Kiitin Adamia ja palasimme toisten joukkoon. En ajatellut Adamin olevan minulle muuta kuin tärkeän asian opettaja, hän ei ollut se mies, joka minun piti löytää

Jatkoimme matkaa ja Emonen alkoi puhua siitä, kuinka miehet aina tekivät tuon tempun kaikille epätoivotuille naisille, jotka halusivat pois ympäriltään häärimästä. Yritin väittää vastaan ja sanoa, että kyse oli opetuksesta. Emonen sanoi, että juuri niin miehet sanovat asian olevan ja sitten hän vitsaili muiden kanssa asiasta. Yhtäkkiä Emonen tuli luokseni ja kuiskasi minulle -olikos kivaa kun joku hiplasi vähän sinuakin? Purskahdin pohjattomaan itkuun.

Taukoauto

Lähdettiin Arjan kanssa tauolle ja käveltiin varaston ympäri aurinkoiselle tielle. Olihan meillä oikeus viettää lounastauko. Edellämme ajoi rekkaa hyvän näköinen kuski ja ajattelin hänen luulevan, että lähdimme häntä seuraamaan. Tulimme varaston vanhalle sisäänkäynnille, tuttuja varastomiehiä ei näkynyt laiturilla ja kaikki oli ränsistynyttä. Ajoimme polkupyörillä ja vettä oli koko ajan enemmän. Laiturin portaiden edessä vettä oli jo metri ja portaille pääsi astumalla suuren kiven päälle. Kivi oli liukas ja pyörän nostamisen kanssa piti suunnitella huolellisesti miten siitä mentiin. Laiturilla iso mies sanoi, että voisimme saada mäellä olevan auton, jos tahdoimme.

Menimme Arjan kanssa autolle ja ihastelimme sitä. Auto oli kallion päällä, hiukan hautautuneena sammaleeseen ja se oli sisustettu teddyturkiksella kun katsoimme ikkunoista sisään. Siellä oli sisävessa. Menimme sisään ja siellä oli aika sekaista, näin vessan ja Arja alkoi laittaa paikkaa kuntoon meitä varten. Lattialla lojui märkiä lastenhaalareita ja Arja sanoi, että ne olivat ihan kustuja. Heitimme haalarit ja yhdet sukat ulos autosta. Tutkin sisävessaa, siinä oli valkoinen korkinkokoinen juttu ja kun siirsin sitä se olikin korkki. Katsoin vähän matkan päähän ja siellä oli toinen valkoinen juttu. Tutkin sitä ja sen alla oli mekanismi, joka lähti käyntiin. Alla välkkyi oranssi toimintavalo enkä saanut juttua sammumaan. Ulkopuolella oleva mies laittoi ylhäällä olevan kahvan alas ja sähkömoottori sammui.

Arja oli laskenut auton seinät alas ja suunnittelimme kuinka siinä voisi ihanasti ottaa aurinkoa kesällä. Tosin pitäisi rakentaa näköeste varastolle päin. Pyöräilimme takaisin varastolle ja vastaan tuli tuttuja miehiä kun taas varastolle päin oli menossa vieraampia, yövuoron miehiä. Arja hyppäsi alas satulasta ja talutti pyöräänsä, mutta minä ajoin portaat ylös. Lopussa portaat olivat melkein kohtisuorat, mutta pääsin lopulta varastoon, jossa piti heti jarruttaa, koska varaston lattia oli jo hajotettu osittain ja suuria lankkuja puuttui monesta paikasta. Vain yksi käytävä oli enää kunnossa.

Staffan

Vanha miestyötoverini, jonka kanssa olin myös hetken aikaa myöhemmin elämässä seurustellut selitti innoissaan uudesta suunnitelmastaan ja houkutteli minua mukaan silmät palaen. Hänen ja minun ei enää tarvitsisi mennä takaisin tavallisiin töihin vaan sammuttaisimme metsäpaloja, myisimme netissä ja vielä jotain muuta lisäksi. Kävelimme työpaikkaamme kohti ja hänellä oli mustat nahkaiset vaatteet päällään. Ajattelin, että hänen ideansa olivat hiukan liian innokkaita ja hänellä oli vain sellainen maniavaihe meneillään ja lisäksi hän oli polttanut pilveä. Mutta hiukan minua kuitenkin kiinnosti ja miehen into tarttui minuun, mutta sitten mieleeni tuli että minulla on irtisanomisaika ja kerroin tästä hänelle. Hän murjotti ja yritti kiertää irtisanomisajan jollain lailla. Sitten muistinkin, etten ollut lainkaan työssä vielä, vaan sairaslomalla, joten ongelmaa ei ollutkaan. Sovittiin, että menen kuitenkin vielä päiväksi työhön.

Menin suurista lasiovista työpaikan aamiaishuoneeseen. Firman vanha juntero oli käynyt uuden pomokoulun ja oli ollut Ruotsin laivalla pitämässä seminaaria asiakkaille. Hänellä oli tumma puku päällä ja lipevästi englantia puhuen ja kaulamirriään oikoen hän hääräsi aamiaishuoneessa. Istuin neljän muun naisen kanssa samassa pöydässä ja junteropomo lauloi takanani mikkiin sujuvalla show-englannilla. Naiset tyrskivät ja hytkyivät, joten minäkin tein samoin. Sitten lähdn toimistoaluelle. Vastaani tuli edellisen vuoron nuorehko mies, joka sanoi kaiken olevan kunnossa ja vaikka että olinkin hiukan myöhässä ei haitannut. Minua tervehdittiin pöydistä iloisesti ja menin lasiseinäiseen huoneeseen baaritiskiltä näyttävän toimipisteeni ääreen. Katsoin täältä tulevat rekat ja kirjasin niitä ssään. Olin paras kirjaaja ja nopein. Vieressäni oli tullaajamies.

Yhtäkkiä ovesta tuli vaikuttavan hitain elkein mies, joka riisui takkinsa tuolille ja tuli minun ja tullaajamiehen väliin. Katsoin miestä ja hän olikin todella lyhyt ja jouduin katsomaan häntä alaspäin. Hän sanoi kuiskaavalla äänellä, että nyt on se hetki ja on mentävä ilman kysymyksiä. Staffan odotti Tapaninvainiossa. Hän tarttui meitä käsivarsista ja menimme ulos ovesta. Tullaajamiehellä ei ollut kenkiä, mutta niitä ei ehditty ottaa, minultakin jäin tupakantekotarvikkeet kahvilan pöydälle, mutta ajttelin, että Staffan saa kustantaa matkalla ostetut uudet. Staffan oli se minun nahkapukuinen entinen työkaverini siis. Kävelimme hiekkaista kävelytietä ja yhtäkkiä minä menin ojan pohjalle. Siellä oli kaikenlaista romua ja pelkäsin loukkaavani itseni. Sain jalat keltaisten putkien päälle ja istuin kyykyssä. Näin miesten naamat ojanvarsiruohikon lomasta ja he kysyivät mikä minulle tuli. Sanoin, että kakkahätä eikä ole paperia. Se meidät hakenut mies kumartui ojaan ja löysi penkasta nenäliinapakkauksen, jossa oli monta käyttämätöntä nenäliinaa sisällä. Siinä kykkiessäni mietin miten voisin mennä sammuttamaan metsäpaloja, jos yllättävät hädät iskisivät tällä tavoin.

Aurinkolasimies

Oltiin kerrostaloasunnossani. Olohuoneesta puolet oli katon alla, puolet viistosti lasitettua verantaa. Asuntoon tultiin rapusta laskeutumalla portaat alas. Paikalla oli paljon ihmisiä, jotka juttelivat iloisesti ja äänekkäästi. Emo seisoi rappusten yläportailla juhlavaatteissa. Joku vieras heitti paperin naapurin parvekkeelle ja minut kutsuttiin apuun. Menin parvekkeidemme välisestä puuovesta naapurin puolelle ja otin lattialta valkoisen mytyn. Parvekkeella oli juuri käyty tupakalla ja pöydällä olevassa tuhkakupissa kärysi tumppeja. Ovi naapuriin oli auki ja menin kynnykselle. Sisällä istui vanha nainen nojatuolissa ja vanha mies tuli toisesta huoneesta. Sanoin, että toin nyt tämän hukkuneen todistuksen ja kysyin sopiiko, että poistun heidän huoneistonsa kautta. Nainen nyökytteli ja aloin sulkea parvekkeen ovea, se ei mennyt kiinni, yritin monta kertaa, mutta ovessa ei ollut sisäpuolella vetokahvaa. Lopulta sanoin pariskunnalle, että he ehkä voisivat sulkea oven, hehän sen loppujen lopuksi olivat aukikin jättäneet.

Katsoin asuntoa ja yhtäkkiä mieleeni tuli, että se olisi minulle juuri sopivan kokoinen yksiö. Puhuin pariskunnalle asunnonvaihdosta ja kuinka helppoa se olisi, kun oltiin naapureita. Nainen sanoikin, että he olivat joutuneet ottamaan näin pienen kopperon, kun muuta ei ollut tarjolla. Innostuin asiasta ja minulle tuli helpottunut olo, kun aavistin, että kohta pärjäisin paremmin vuokranmaksun kanssa ja lisäksi yksiö tuntui ihanan pienltä ja kotoiselta.

Mies oli siirtynyt seisomaan naisen nojatuolin taakse ja alkoi vitsailla asiasta ja samalla vinkata silmää minulle. Nainen oli sekavan tuntuinen ja nousi ylös tuolista ja haki kirjahyllystä pinon sähkölaitoksen papereita. Niissä kaikissa luki 500 euroa ja sen alla 1000 euroa. Nainen oli ahdistunut kun hän kysyi minulta mitä ne oikein tarkoittivat, eihän heillä tuollaisiin ollut varaa. Katsoin A5:n kokoisia lappuja ja huomasin, että niissä oli naisen ja miehen kuvat sekä päivämäärä kellon aikoineen. Selitin naiselle, että ne olivat vain tiliotteita, joita lähetettiin aina kun he asioivat sähkölaitoksella ja ettei niitä tarvinnut maksaa. 500 euroa oli vain kattokulutus.

-Sulla on ihanan pitkät ja paksut hiukset, kuulin yhtäkkiä ja luulin ensin että vanha mies sanoi niin, mutta sitten takaani ilmestyi mustapitkätukkainen, mustavaatteinen mies, jolla oli aurinkolasit. Hän lähestyi minua, kun minulla vielä oli ne tiliotteet käsissä ja pyysi saako hän koskea. Annoin luvan ja katseeni harhaili tiliotteissa kun hän silitti hiuksiani. Jotenkin ajattelin että hänellä on sellainen fetissi, mutta minua ei häirinnyt yhtään. Sitten annoin tiliotteet naiselle ja menin eteiseen. Yritin rapussa ollessani sulkea heidän ulko-oveaan, mutta se ei mennyt kiinni. Näin, että vaaleanruskea matto oli kynnyksellä ja samalla se oli raskaan kaapin alla joten sitä ei voinut siirtää. Kokeilin vielä vähän aikaa ja sanoin sitten, etten saa ovea kiinni. Kuulin jonkun sanovan, ettei se koskaan menekään kiinni. Lähdin rapussa omaa asuntoa kohti.

Yhtäkkiä Aurinkolasimies tuli viereeni kuin tyhjästä. Yritin katsoa hänen kasvojaan, ne näyttivät mukavilta, mutta välillä hänen silmänsä näyttivät kuin hän olisi ollut sokea ja niistä näkyi paljon valkuaista. Välillä silmien iirikset taas näyttivät katsovan eri suuntiin. Ja kun katsoin vielä kerran, olivat silmät ihan normaalit. Sisko käveli tummassa pitkässä mekossaan meitä vastaan ja esittelin hänet Aurinkolasimiehelle kuiskaaamalla. Näin Siskon ilmeestä, että hän yllättyi ja halusi udella, mutta emme puhuneet mitään. Esittelin miehelle portailla seisovan Emoni ja hänetkin ohitimme puheita vaihtamatta. Esittelin vielä pois lähtevän ex-mieheni. Aurinkolasimies kysyi minulta miksi ex-mies oli juhlissa ja vastasin hänelle että pelkästään Lapsen takia. Aurinkolasimies vannotti ja vahvistin, että pelkästään Lapsen vuoksi.

Menin keittiöön ja otin keräämäni käytetyt automaatin kahvimukit. Niissä oli päällä ja sisällä paperiset etiketit, jotka poistin käsin ja huuhtelin sitten mukit. Kahvijäljet eivät lähteneet ja otin tiskiharjan, sillä mukit puhdistuivat. Laitoin pestyt mukit tiskipöydälle ja aioin käyttää niitä itse juhlien jälkeen. Sitten otin maustehyllyltä silkkipaperisiipisen perhosen, jolla oli metallilankaruumis. Irroitin perhosen säiliöstä ja Aurinkolasimies tuli lähemmäksi. Otin perhosen alla olleen pullon ja yritin lukea mitä se sisälsi. Siinä oli varoitusmerkkejä, mutta en saanut selvää vaikuttavista aineista. Sanoi, että jotain myrkkyähän sen täytyy olla, ei se perhonen muuten olisi Amerikasta tänne lentänyt, olisiko jotain bensaa. Aurinkolasimies otti pullon ja sanoi että ihan ensiksi voi varmuudella sanoa, ettei aine ollut limsaksi sopivaa.

Huone

Miestuttuni ajoi kiireessä minua ja joitain hätäisesti mukaani ottamiani tavaroita kohti maaseutua. Yhtäkkiä olin puisen talon huoneessa ikkunan edessä, jossa oli minun paikkani. Olin tavallaan kähveltänyt yläkerran pojan radion ja ajattelin pitää sen, koska mitään muutakaan huvitusta ei ollut. Radion lisäksi pöydällä oli kaikenlaista pientä muistilappua ja sälää, kuin heiteltyinä kiireessä. En voinut kuunnella radiota, koska naapuriasunnon ihminen makasi sängyllään ja kuunteli omaa ohjelmaa. Naapuriasuntoon näkyin parikymmentäsenttisestä, katosta lattiaan ulottuvasta raosta. Rako häiritsi minua ja päätin olla vain aivan hiljaa paikallani.

Menin ulos ja huomasin etsiväni vessaa. Kävelin naapuritalolle päin ja siinä juuri sen pihalla oli lumesta muovailtu matala igluvessa. Tuntui hävettävältä ajatukselta kömpiä toisten pihalla noin ahtaaseen vessaan, mutta avasin kuitenkin ovea. Sieltä näkyivät mustien suorien housujen peittämät entisen esimieheni jalat. Suljin oven ja jatkoin kävelyä. Katsoin ympärilleni ja näin, että ympärillä oli komeita puisia vaaleansinisiksi maalattuja taloja. Katsoin taakseni ja näin että se talo, jossa minun huoneeni oli, oli pienempi ja huonokuntoisempi. Sinne suuntaan katsoessani näin syksyisen pihan ja sitä ympäröivän aidan, jonka sisäpuolella oli kaksi puista ulkovessaa. Kävelin niitä kohti ja näin polun. Katsoin vielä vessoja ja mietin olisivatko ne varmasti omaan talooni kuuluvia, mutta sitten polku alkoi näyttää niin ihanalta, että siirryin sitä pitkin kävelemään. Sisälleni tuli hyvä olo ja kävelin vessojen ohi hiekkaiselle tielle, joka veri pihalta metsää kohti.

Oli syksy ja mietin miten paljon sieniä siellä mahtoikaan olla ja kuinka ihanaa olisi kissan kanssa lähteä vain talosta kävelyille, olisimme onnellisia kumpainenkin. Ajattelin talveakin katsoessani metsätietä ja mukava olo muuttoratkaisustani levisi sisälleni. Minä olin jotenkin karannut ja taakse oli jäänyt paljon tavaroitanikin, kissakin pitäisi vielä hakea, mutta nyt tunsin olevani turvassa. Sitten miestuttuni tuli kireänä paikalle ja sanoi että hänen oli lähdettävä juuri nyt. En uskaltanut pyytää, että hän auttaisi minua loppumuutossa ja sanoinkin vain, että tämä oli ihana paikka ja kiitin häntä, kun hän oli maininnut tuttaviltaan jääneen tämän huoneen. Sitten mietin rahan säästöä ja kysyin vielä kerran häneltä että paljonko se vuokra nyt sitten oli johon hän vastasi hermostuneena, että tuhat euroa, mutta kyllä minä siitä selviäisin varmaan. Hän oli jo liikkeellä kun sanoin että sehän oli ihan kauhea vuokra. Hän sanoi, että olihan minulla sitä vastaan hyvä asunto. Minä sanoi ettei minulla mitään asuntoa ole, ei edes huonetta, vain ikkunapaikka ja huoneessa asui kolme muutakin tyyppiä. Sitten hän hyppäsi autoon ja jäin talon luokse.

Tilillä ei ollut paljoa rahaa ja minun oli pakko päästä takaisin oikeaan kotiini täältä kaukaa maalta. Olin maantien varressa, oli pimeää ja satoi tihkuamalla. Mutta vaikka olin todella huolissani miten pääsisin takaisin kotiin oli samaan aikaan hyvä mieli, kun koti vielä oli siellä tavaroineen ja kissoineen ja vuokrakin alle puolet.

Goan isoveli

Oltiin kuumalla telttailuniityllä ja katsoin maantien toiselle puolelle, pysäkin viereen, johon tiesin Jannen kavereineen ja pikkusiskonsa Goan kanssa usein tulevan ottamaan aurinkoa. Janne halusi tavata minut ja olla yhdessä, mutta minä olin palannut omaan elämääni. Siinä teltan luona kuunnellessa toisten juttuja tuli yhtäkkiä selvästi päähäni, että se oli kaikki ihan turhaa elämän tuhlausta. Halusin pois tyhjänpäiväisestä ja päätin lähteä etsimään Jannen. Kävelin auringon polttamaa nurmikkoa maantielle päin ja ylitin tien. Pysäkin luona ei enää näkynyt ketään. Kolme umpihumalaista miestä tuli takanani ja he manasivat ettei teltta-alueella enää saanut mitään ilmaiseksi, kaikista ihmisistäkin oli maksettava.

Tien toisella puolen alkoi tie uimarannalle ja lähdin kävelemään sitä pitkin koko ajan ympärilleni katsellen. Mutta en nähnyt Jannea ja Goaa. Yhdessä kohdassa tie kiersi ison lahden ja tunsin että minulla oli jo kiire päästä uimarannalle. Ihmiset keskustelivat tien pituudesta. Minä kävelin nopeasti heidän ohitseen ja suoraan veden päälle. Jos en laskisi nopeuttani pystyisin hiihtämään veden päällä lahden poikki ja pääsisin perille nopeammin. Mietin mahdollisia kiviä lahdessa ja yritin pysyä hyvässä vauhdissa etten vajoaisi lainkaan pinnan alle. Loppumatkasta vauhti kuitenkin hiipui ja jouduin hieman kahlaamaan. Sitten saavuin uimarannalle.

Äitiminä ja Lapsiminä olivat mukana kun menimme laiturirakennuksen läpi ulkolaiturille. Siellä oli vapaa hirsistä rakennettu kuisti ja istuimme kasvot kohti vettä. Äitiminä sanoi, että johan olisi ollut ylätys että hyppyteline olisi ollut auki vielä näin aukioloaikana. Sanoin, että olivat kai sulkeneet aikaisemmin kun oli niin kylmää. Katsoin hyppypaikkaa, joka oli uimalahden toisella puolella. Se oli niin korkealla että niska meni mutkalle katsoessa. Kerrostalon korkuiselta hyppypaikalta sai hypätä veteen kun valvojat olivat paikalla. Oli jo syksyinen ilma ja mietin että mitä jos joku olisi halunnut hypätä, olisiko hän paleltunut jo ilmamatkan aikana. Potkaisimme jaloillamme hirsikaiteen alas ja otimme rennot asennot vetäen vaatteita tiukemmin päällemme. Lapsiminä sanoi, että nyt olisi hyvä grillauspaikka. Haluni lähteä etsimään Jannea sai vallan ja kiersin laiturirakennuksen sivulta rantaa kohti. Rakennuksen alla, kosteassa kellarissa oli paikkaa varten kasvatettuja kissanpentuja, jotta lapset saivat leikkiä niiden kanssa. Kellarissa oli pöytiä, joiden äärellä perheet söivät hampurilaisia.

Jatkoin matkaa ja näin vastaan tulevan pojan, joka näytti tutulta. En ollut täysin varma miltä Janne nytkyään näytti ja tuijotin poikaa kasvoihin. Hän hätkähti, mutta selvästi tunsi minut, mutta ei ollut Janne. Hän oli Jannen kavereita ja ajattelin,, että hän menisi kertomaan Jannelle, että etsin tätä. Rannalla jatkoi etsimistä ja kioskinpitäjämies kysyi tarkoitinko sitä poikaa, joka aina odotti minua rannalla. Kyllä, sanoin hänelle ja sitten hän näytti kädellään missä Janne odotti. Kävelin siihen suuntaan ja puun alta ilmestyi Janne. Hänellä oli hihaton maailmanräjähdyspaita päällään ja pieni sänki kasvoi hänen kasvoillaan. Mietin Jannen kasvaneen paljon ja menin hänen luokseen suorastaan juosten. Janne oli pidempi kuin minä ja hymyili ihanasti. Hän kiirehti luokseni ja näin, että tämä ol tärkeää hänelle. Sitten suutelimme. Se oli haparoiva ja melkein kuin ystävyyssuudelma. Lähdimme kävelemään.

Olimme varaston hyllyjen välissä ja kiusoittelin Jannea jostakin ja hän vastasi että pitäisikö hänen sellaista ryhtyä tekemään. Minä seisahduin ja sanoin ettei missään tapauksessa, siitä ei ollut kyse, en halunnut mitään sellaista. Janne ponnisteli jotenkin hassusti ja sanoi, että kyllä hän ehkä voisi, jos antaisin vähän aikaa. Sanoin edelleen ettei mitään sellaista. Kävelimme pois käsikkäin ja hän kokeili käsivarteni löystynyttä ihoa ja sanoi ettei hänellä ollut sellaista. Minä nauroin ja sanoin että minullapa on. Lähdimme hakemaan Goaa, joka nukkui vaunuissa laiturilla.

Istuimme bussissa ja olimme menossa kotiin. Jäimme pois joen varrella olevalla pysäkillä ja menimme kauppaan. Mietiskelin mitä ruokaa tekisin ja miten saisin rahat riittämään. Janne ryntäsi erään kylmähyllyn luo ja kysyi olenko koskaan maistanut Arbocosta, se oli hyvää. Menin hyllylle ja näin että Arbocos maksoi normaalisti 7,95 ja nyt muutama purkki oli alennettuun hintaan 4,94. Purkki oli noin desilitran kokoinen pavuista ja muista aineista valmistettua erityisruokaa sisältävä muotiruokapakkaus. Mietin, ettei mitenkään minulla olisi varaa tuohon ja kun Janne sanoi syövänsä niitä päivittäin aloin miettiä, ettei hän sittenkään ollut ehkä niin köyhistä oloista kotoisin. Vanha työtoverini tuli hyllyn luo kiireisenä ja nappasi Arbocospurkin koriinsa. Minä tutkin edelleen purkkia ja huomasin, että sen energiamäärä oli vain 80 kaloria, ei sillä lähtisi edes nälkä. Tunsin huonommuutta, mutta päätin tehdä itse papumuhennosta, vaikka se ei olisikaan maistunut samalta kuin kaupan tuote. Jäin miettimään asiaa.

Voitto

Tulin uuteen työpaikkaan. Tiesin, että siellä oli 70-luvun työtovereitani töissä ja yritin katsella tuntisinko ketään. Eräs pulleahko, kalju mies näytti Jokelta, mutta hän ei tuntenut minua. Suuressa, pyören muotoisessa aulassa liikehti paljon ihmisiä. Johtaja oli asettunut keskelle aulaa, hänellä oli päällään harmaa kaapu, jossa oli huppu. Aamurentoutus oli alkamassa. Kaikki olivat hiljaa ja johtaja makasi selällään, minulle tuli hyvä olo, oli kuin olisin tullut kotiin. Johtaja nousi ja alkoi aamun kilpailu, voittona olisi 55881 euroa ja kansio, jossa oli jotain hyötylipukkeita. Joken näköinen mies ilmoittautui ja siirtyi johtajan huoneessa, heti oven takana olevan pienen puisen pöydän luokse. Kumpikin mies otti pallon ja vyörytti sen omalta puoleltaan toisen puolen reikää kohti. Johtajan pallo meni reikään, mutta kilpailijan ei. Kaikki nauroivat ja johtaja kysyi kuka vielä halusi yrittää. Olin katsonut kilpailua ihan läheltä ja seisoin johtajaa vastapäätä. Ajattelin, että kyllä minä yritän. En kyllä ollut vielä töissäkään siellä, mutta tuntui hyvältä ilmoittautua kilpailuun ja kaikki katsojat olivat innoissaan.

Johtaja työnsi sormensa pöydässä olevista rei’istä ja tarttui naruun. Minun piti selkä pöytää päin noukkia narujen päät toisten reikien kautta ja alkoi narunveto. Ymmärsin, että tarvittaisiin paljon voimaa saada johtaja pöydän päälle, mutta mietin, että olin aina ollut vahva ja halutessani supervahva. Kilpailu alkoi, vedin täysin voimin keskisormillani naruista ja yhtäkkiä johtaja oli taipunut pöydän ylle ja minä olin voittanut. Johtaja ojensi minulle 55881 euron shekin ja etulipukekansion, sitten kaikki taputtivat ja työpäivä alkoi.

Johtajan ovi oli kiinni ja istuin selkä kohti pyöreää aulaa, minua vastapäätä vasten valkoista seinää istui oranssin värisillä muovisilla tuoleilla erilaisia paikanhakijoita. Me kaikki odotimme pääsyä työpaikkahaastatteluun. Katsoin kiinni olevaa johtajan ovea ja naureskelin, että olemme kuin Idols-kisassa, kohta pääsemme näyttämään taitomme. Minulla oli hyvä mieli ja hymyilin hermostuneen näköisille hakijoille.

Aamiainen

Oltiin jossain kosteassa pajuja kasvavassa paikassa ja minä lähdin pois sieltä. Minulla oli polkupyörä ja kävelin asfalttitielle joka vei pikkukaupungin keskustaan. Mäen päällä jalkakäytävän keskellä oli ruokapöytä, jonka äärellä perhe oli syömässä. Takaani kuului ääni, joka sanoi että joku tulee päivälliselle. Ohitin pöydän ja lapsi kysyi kuka on tulossa syömään. Isä oli järkäleen tyyni ja jatkoi syömistä. Lapsi kysyi uudestaan. Ajattelin että minä häiritsin heidän syömistään. Sitten ohitin heidät ja kaupungin keskusta näkyi. Liikkeitä ja katu joka vietti alaspäin. Etsin kauppaa silmilläni ja löysin avoimen. Oli aamun aikainen hetki ja kadulla oli tyhjää. Jatkoin matkaa. Tulin asunnolle ja samalla sinne tulivat muut orkesterin jäsenet, jotka olivat tulleet autolla. Kahdella oli kypärät päässään ja he istuivat sohvalla naureskellen. Sitten toinen heistä sanoi löytäneensä jotain jännää ja meni kassistaan kaivamaan valkean pyssyn. Oli ihan tavallista että muusikot näkivät kaikkea väkivaltaa ja siksi heillä oli kypärät ettei kävisi huonosti. Oli yö ja yhtäkkiä herättiin huoneessa. Säpsähdettiin sängystä ja lähdettiin heti yöasuissa aamiaistalolle. Keikka oli loppu ja minä tahdoin jotain hienompaa. Ei kahvilan aamiaista koska se olisi ollut liian kallista, mutta ajattelin tuoreita sämpylöitä. Kävelimme sukkasillamme kadun kulmaan, mutta sämpyläkaupat olivat vielä kiinni. Hetken epäröityäni muistin että ehkä Siwassa olisi aamutuoreita sämpylöitä. Tie sinne oli jäistä sulaneen kurapolun kautta ja yritimme olla kastelematta sukkiamme. Saimme neljä paistovalmista sämpylää ja palasimme aamiaiselle. Kinkku oli isoja viipaleita ja meille tuli erimielisyyttä sopivasta koosta. Lopulta minä osasin jakaa isot kinkkuviipaleet neljänneksiin.