Sotatehtävä

Saavuimme leiriin viimeisten auringonsäteiden valaistessa viistosti kumpuiselle alueelle ryhmittyneitä ihmisiä. Tunnelma oli järkytyksistä huolimatta odotusta ja toivoa täynnä. Lapset juoksentelivat pikkuisilla maa-alueilla, jotka vielä olivat vapaina. Pujottelimme tavaroiden ja keskusteluun vaipuneiden ihmisten välistä kohti suurta vihreää johtotelttaa. Meitä katsottiin, mitään ei sanottu ohi kävellessämme, mutta tunsimme monien käsien varovaiset kosketukset jaloissamme. Olimme omiemme joukossa, emme vain saaneet näyttää sitä. Perässämme kulkevat vartijat tyrkkäsivät aseidensa piipuilla meitä pysähtymään suuren teltan eteen. Teltan vieressä oli vanha ruostunut kuorma-auto, jonka kuormalavan puiset laidat olivat paikoin puhki kuluneet.

Seisoimme miehen kanssa hiljaa paikoillamme ja sitten johtoteltan sisältä astui kolme maastopukuihin pukeutunutta miestä. Etummaisena seisovasta näki heti, että hän oli komentaja tässä paikassa, kuulimme, kun vartijat takanamme ottivat asennon. Komentaja sanoi käskevällä äänellä jotain vieraalla kielellä ja vartijat poistuivat. Tuli hiljainen hetki. Komentajan takana olevat miehet pitivät konekivääreitä olkapäätään vasten ja seisoivat asentoihinsa jäykistyneinä, katseet horisonttiin luotuina. Komentaja sen sijaan katsoi meitä suoraan silmiin. Hänen katseensa viestitti meille pienen hetken lämpöä ja kannustusta. Sitten hän otti takaisin komentajan ilmeensä ja antoi jälleen vieraskielisen käskyn. Vartijat säntäsivät paikalle ja vierelläni olevaa miestä lähdettiin viemään leirin laidalla olevaa junaa kohti. Seisoin hetken lamaantuneena paikoillani, en tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä, miksi minut oli jätetty tähän. Sitten katsoin komentajaa ja hänen pieni nyökkäyksensä antoi minulle voimaa lähteä miehen ja häntä saattavien vartijoiden perään.

Saapuessani junanvaunun luo, oli mies jo sisällä ja vartijat siirtyneet kauemmaksi. Vilkaisin noita ilmeettömiä käskyläisiä ja kiipesin rautaisia askelmia pitkin vaunuun. Vaunun sisälle oli rakennettu eräänlainen salalokero. Sen seininä olivat vanhat öljyiset pressut, vastakkaisen puolen seinämässä oli jollain terävällä esineellä viilletty reikä. Tilassa oli pieni käsienpesuallas ja ohut letku hanoineen. Kun olin vaunussa katsoin miestä. Hän seisoi jäykistyneenä paikoillaan ja kun yritin kysyä, mistä oli kysymys, hän vain tuijotti etäisyyteen. Kauhu hiipi suoniini, oliko jokin mennyt pieleen ja tämä olikin teloituspaikka. Jaloistani tuntui menevän tunto. Mies ei vieläkään sanonut mitään ja yhtäkkiä reiästä ilmestyi sotilaan pää, hänen takanaan näkyivät toinenkin sotilaan kasvot. Kuului käskevä ääni ja mies siirtyi aukon luo tunnistettavaksi. Hän yritti piilotella minua selkänsä takana, mutta etummainen sotilas näki vilauksen minusta. Kuului jälleen käsky ja mies muutti paikkaansa niin, että sotilaat näkivät minut. Kuulin kuinka asetta ladattiin ja mies alkoi selittää oppimillaan yksinkertaisilla vieraan kielen sanoilla, että minä olin hänen vaimonsa. Minä yritin näyttää samaa käsimerkeillä, osoitin ensin miestä ja sitten itseäni etusormellani ja laitoin sen jälkeen kämmenen vuoron perään kummankin sydämen kohdalle. Oma sydämeni pamppaili rajusti katsoessani uhkaavan näköisten sotilaiden kasvoja ja heidän aseita piteleviä käsiään. Yhtäkkiä aukosta kurkkivat miehet puhuivat omaa kieltämme ja sanoivat, että meidän olisi parannettava esitystämme, jos aikoisimme selvitä rajan yli vaunussa ja oikea tarkastus tulisi suojatoimista huolimatta. Sitten he avasivat pressua ja pyysivät miehen ulos. Kuulin heidän vaimeat äänensä.

Olin yksin ja odotin. Join hiukan vesiletkusta ja hieroin likaisista kasvoistani suurimpia pois samalla. Minulla oli päälläni valkoinen mekko, joka oli nyt ryvettynyt ja repalainen. Tunsin tarvetta virtsata, mutta salalokerossa ei ollut minkäänlaista paikkaa tai astiaa johon olisin voinut tarpeeni tehdä. Oli vain tuo pieni allas, menin sen viereen ja aikani mietittyäni päättelin, että yltäisin juuri ja juuri sen ylle. Mutta nyt ei ollut hyvä hetki, oli odotettava vielä. Olimme lähdössä tehtävään enkä saisi vaarantaa sitä millään turhamaisella toiminnalla. Mies, jonka vaimoa minun piti esittää, oli minulle nykyään vain kaukaisesti tuttu. Aikoinaan olimme viettäneet paljonkin aikaa yhdessä, jopa rakastuneet, mutta viime vuosina emme juuri olleet toisiamme nähneet. Mietiskellessäni tätä, mies yhtäkkiä tuli takaisin vaunuun.