Haaksirikko

Suuri matkustajalaiva oli uppoamassa. Kaikki hääräsivät tärkeiden tavaroiden pakkaamisten kanssa. Paniikki oli ilmassa, pelastusveneille oli kova kiire. Niitä ei ollut tarpeeksi. Minä menin käskystä eri hytteihin ja avasin sellaisia tärkeiden tavaroiden lippaita, niistä otin arvoesineet, lompakot ja rahakasetit. Uppoaminen oli jo aivan lähellä, laiva oli kallistunut, kun äkkiä löysin aivan alimmasta hyttiosastosta, vesirajan alta, suuren joukon köyhiä matkustajia. Heidänkin hyteistään otin talteen arvotavarat. Ihmettelin, miksei ollut käsketty ottamaan peittoja ja vaatteita.

Yhtäkkiä rantakivet olivat aivan lähellä. Käskijä sanoi, että nyt oli hyvä yrittää saada kaikki vähävaraiset turvaan ennen veden tuloa. Avustimme rajusti vetäen ihmisiä rannalle, joka ei kovin iso ollut. Huusimme ohjeita tiivistää, että mahdollisimman moni pääsisi turvaan ennen laivan lipumista pois. Nyt rannalle heiteltiin myös kangaspakkoja ja tekstiilejä. Laivaan jäi melko vähän ihmisiä, kun vesi nousi ja laiva irtautui rannasta.

Rannalla oli ainakin 40 astetta lämmintä ja suora auringonpaiste. Emme tienneet missä olimme, mutta jonkun oudon, trooppisen saaren rannalla. Kankaita oli laitettu kuivumaan aurinkoon, ne piti saada kuiviksi ennen tosi kylmää yötä. Järjestelin niitä kun joku sanoi ihmisille, että heidän piti suojata ihoaan auringolta. Eräs tumma mies huusi, että miksei minulla sitten ollut kuin lyhythihainen paita. Vastasin itse, että olin saanut jo pohja-aurinkoa. Samalla tunsin kuinka aurinko paahtoi kipeästi käsivarsien ihoa.

Lähdimme Naisen kanssa tutkimaan saarta. Meidän piti selvittää, missä käytäisiin tarpeilla. Heti rannan takana aukeni omituinen, pystyyn kuolleen näköinen mäntymetsä. Puut olivat niin suuria, että niistä näkyi vain rungot. Maa oli täynnä karetta ja tumma. Huomasimme leveän polun, melkein tien ja lähdimme kulkemaan sitä pitkin. Mukana oli joitain muitakin ihmisiä. Ihan kohta näimme harmaaksi virttyneen vanhan rakennuksen. Sen kaksoisovet oli suljettu salvalla. Saimme sen auki vääntövoimaa käyttämällä. Sisällä oli tosi hapettunut puulaatikko, joka oli lähes rakennuksen kokoinen. Hajoitimme sen seinät ja näimme jotain kauheaa. Rakennuksen nurkissa oli pari vanhaa rekkaa puoliksi syötyinä. Tajusimme, että saalistaja olisi lähellä ja poistuimme rakennuksesta. Näimme mustavalkean, ison korppikotkan menevän sisään. Se suuttui ja kävi kimppuuni. Kesti kauan, ennenkuin sain sen hätisteltyä pois.

Jatkoimme tietä pitkin syvemmälle metsään. Tiellä juoksi nyt paljon ihmisiä. Nauroin Naisen kanssa, että kunto paranee ihmisillä, kun ei ole autoja enää. Tulimme Naisen kanssa paikkaan, jossa tie teki suuren U:n muotoisen mutkan. Siellä olivat ihmiset täydessä puuhassa. He olivat pystyttäneet vessarakennuksia. Kurkkasin sisään ja niissä oli oikein pöntöt ja käsienpesualtaat. Mutta vain pari oli vasta toiminnassa. Eräs mies näytti miten siinä käytiin kakalla, hän istui pöntön päällä olevaan kangasmyttyyn ja ikään kuin yhdellä ponnistuksella teki tarpeensa. Siinä samassa tuli voimakas ja tosi lyhyt vesisuihku ja sitten hän ponnahti pystyyn. Pönttö alkoi suihkuttaa voimalla vettä kankaaseen. Ihmettelimme mistä vesi tuli ja mitä järkeä oli tuhlata vettä kankaan pesuun.

Toisten jäädessä rakentamaan, jatkoimme matkaa Naisen kanssa. Yhtäkkiä kuumuus muuttui raikkaaksi merituuleksi ja viileydeksi. Olimme tulleet saaren toiseen päähän. Sanoin, että tänne meidän kannattaisi muuttaa, ei aurinkokaan osunut niin pahasti. Sitten näin moottoriveneen, sen perässä seilasi purjevene. Nostin katseeni ja näin kaupungin rannan. Etsin kirkkoa, josta olisin tunnistanut mikä kaupunki oli kyseessä. Kävelin hiukan eteenpäin ja tulin risteykseen, jossa oli katukyltti. Arvasin jo missä oltiin, mutta halusin arvuutella Naista, joka itse oli kotoisin tuosta kaupungista. Näimme toisen katukyltin ja silloin hän tajusi. Olimme Porvoossa.

Rakkausmies

Tulin vanhaan työpaikkaani käymään. Siellä minut huudeltiin tapaamaan erästä minua kovasti odottanutta ihmistä. Menin ohjattuun suuntaan ja näin pitkän miehen. Hän nauroi ja oli kauhean iloinen tavatessaan minut. Ihan kuin olisin ollut joku tähti. Mutta ei hän sen vuoksi ollut iloinen, vaan iloinen nähdessään juuri minut. Katsoin miestä tarkkaan. Hänellä oli pitkät, luonnonkiharat hiukset yli olkapäiden. Sellaiset ihanat viikset, joihin yhdistyi leuan kiertävä parta. Hampaat olivat jotenkin ulkonevat. Hän oli todella pitkä, jouduin katsomaan häntä niska kenossa ylöspäin. Sitten katsoin häntä silmiin. Maa vapisi allani. Ajattelin samaan aikaan, että tuohon mieheen voisin rakastua oikeasti sekä sitä, että hän voisi kantaa minut minne vaan. Katsoimme toisiamme silmiin ja hänen naurunsa muuttui ihanaksi, vinoksi hymyksi. Hän piteli minua olkapäistä kiinni. Juttu oli minulle aivan selvä. Seuraisin tuota miestä minne vaan, juuri tuosta paikasta.

Olimme bussissa. Mies istui ikkunan viereen ja minä ujoilin mennä hänen viereensä. Mukana oli joitain muitakin, en oikein tiedä keitä. Sitten mies taputti penkkiä ja minä menin siihen istumaan. Puhuimme joitain sanoja. Yhtäkkiä mies tuli liikuttuneen näköiseksi ja sanoi, että ei voi olla totta että olin siinä. Sitten hän laittoi kätensä ympärilleni. Minä siirryin hänen kainaloonsa ja kaikki katosi ympäriltä. Hukuin onnen pauhuun ja tämän miehen läheisyyteen. Rämähdimme ensimmäiseen suudelmaan bussin penkille poikittain. Emme millään olisi halunneet lopettaa. Ne muut huomauttelivat asiasta ja me nauroimme miehen kanssa. Minun jalkani olivat bussin käytävällä ja ihmiset olivat närkästyneitä, kun eivät päässeet ohi. Nousimme takaisin istuvaan asentoon toisiamme katsellen. Mietin, että haluan kaiken tämän miehen kanssa. Mutta ensin halusin hoitaa itseni kuntoon, minulla oli vasta kuukauden päästä aika naistentautien klinikalla. Toisella linjalla jäimme bussista pois. Hyvästelimme hetkeksi miehen kanssa, hänellä oli jokin homma suuressa rakennuksessa.

Astuin toisten kanssa ala-aulaan ja näin pienen lapsen juoksevan portaita pitkin ylöspäin. Lähdin hänen peräänsä. Monien portaiden jälkeen tulimme parvekkeelle, josta näki suureen halliin, jossa mieskin jossain oli. Lapsi lähti kuitenkin pian juoksemaan portaita alaspäin. Ja minä perässä. Ala-aulasta lapsi alkoi kivuta toisia portaita ylöspäin. Niiden yläpäässä oli eräänlainen lava, jos myös näki alas halliin. Lavan kaide oli todella matalalla ja rakennelma tuntui erittäin huteralta. Lapsi halusi kurkkia ihan laidalta. Yritin pitää hänestä kiinni samalla kun yritin pitää itseni kallistumasta liikaa matalan kaiteen varaan. Lopulta lapsi keikkui niin, että hän oli jo syöksymässä alas. Sain hänet kuitenkin kiinni vyötäröstä. Lopuksi makasimme vain vatsallamme ja katsoimme alhaalla olevia ihmisiä. Näin siellä miehen puhumassa ihmisryhmän kanssa. Hän käänsi yhtäkkiä päänsä ja vilkutti minulle. Muut ihmiset katsoivat kenelle mies vilkutti. Kun lähdin alas, vanha (kuollut) kissani hyppäsi lavalta alas halliin. Tajusin heti, että nyt se ei enää selviäisi hengissä. Kun tulin kiireellä alas, kissa oli elossa, mutta sillä oli kauheat tuskat, kaikki raajat säpäleinä. Päätin, että olisi tehtävä jotain heti. En kuitenkaan saanut sitä kuristettua. Mies oli polvillaan siinä vieressä ja pyysin itkuissani häntä hoitamaan jutun, kun hänellä oli isommat kädet. Juttu oli hetkessä ohi. Tunsin kuinka pystyin antamaan hänelle näin vaikean tehtävän, vaikka yleensä itse oli pitänyt kaikki hoitaa.

Hän halasi minua ja nosti minut syliinsä. Hän sanoi, että hänellä oli ollut kauhea ikävä minua. Kiihkeästi hän suuteli minua, samalla työntäen minua ala-aulan seinää kohti. Veri kohisi, oi veri kohisi. En vieläkään vaan voinut sanoa mitään vaivastani. En halunnut rikkoa ihanaa tunnelmaa.
Päätimme lähteä rauhallisempaan paikkaan suutelemaan. Kipusimme portaat ylös sinne samalle lavalle, jossa juuri olin ollut. Mieskin oli sitä mieltä, että lava oli liian hutera, joten päätimme jäädä portaikossa olevalle siniselle kaksoistuolille. Yhtäkkiä paikka oli täynnä juhlivia ihmisiä ja melkein kaikki tuolit oli varattu. Portaista hoippui paikalle valtavan pitkä, humalainen mies. Huteralle lavallekin oli laitettu tuoleja ja pöytiä. Pelkäsin, että mies horjahtaa matalan kaiteen yli. Tuli jotain sananvaihtoa humalaisen pöytäseurueen kanssa, sellaista leikkisää. Yhtäkkiä pitkän hoipertelevan miehen tilalla oli hääpari. Valkeassa puvussa oleva morsian kurkki alas aulaan ja yhtäkkiä hän katosi. Reunan pettäessä lavalta katosi muitakin ihmisiä. Mies, se mun mies siis, ryntäsi paikalle, riisui kenkänsä ja sukelsi perään. Siinä lavan ja hallin välissä oli valtavan suuri vesiallas. Kun pääsin lähemmäksi, veden pinnalle ei ollut noussut ketään.

Kun kukaan muu ei tehnyt mitään, minä laitoin jalkani veteen. Ujutin sitä syvemmälle pikku hiljaa. Sitten tunsin käden. Tartuin käteen ja sieltä nousi lapsi. Hän oli hengissä. Laitoin monta kertaa jalkani veteen ja aina joku käsi tuli, sitten hänet raahattiin turvaan. Sitten tuli ensimmäinen kuollut, se oli pieni lapsi. Mitään ei ollut tehtävissä. Mutta miestä ei vielä ollut löytynyt. Joku oli saanut aikaiseksi altaan tyhjennyksen, mutta se kesti kauan. Kun ne minuutit olivat menneen, jotka ihminen pystyisi pysymään hengissä, rupesimme etsimään ruumiita. Vesi oli laskenut sen verran, että pystyimme uimaan. Meillä oli ohjeet, että ei syvempään kuin puolitoista metriä. Kokeilin kuitenkin välillä pohjaa ja tutkin sinne mädäntyneitä roskia. Eräs ihminen altaan laidalla oli löytänyt tosi vanhan, pienen ruumiin. Ohjaaja sanoi, että ne jätetään sinne, niihin ei ollut lupa koskea. Kun koko allas oli tutkittu ja ihmiset olivat jo poistumassa, minä päätin kokeilla kepillä koputusta. Kopistelin altaan reunoja. Sitten kuulin vastauskoputuksen. Huusin, että hiljaa. Menin koputuksen suuntaan ja avasin pyöreän venttiilin. Sinne kurkatessani näin toisen altaan, joka oli näkyvän altaan alla. Tämä allas oli tyhjä. Siellä oli luukku. Avasin luukun ja siellä oli mies. Ihan hengissä. Hän ryömi ulos ja halasimme.

Haluan herätä

Unessa olin omassa sängyssäni nukkumassa. Kissa tuli raapimaan minua ja tein kaikkea, että se lähtisi pois. Lopulta jouduin kuristamaan sitä, että se olisi lähtenyt pois. Koko ajan vajosin välillä uneen. Mietin mikä kissa se oli, joku entisistä kissoistani. Unessa kelailin kauhuissani, mitä olin mennyt tekemään. Hetkeksi olo helpottui, kun tajusin (unessa), että se oli vaan unta ja asuinkin yksin. Vajosin (unessa) jälleen syvään uneen. Se oli aivan hirveän pelottavaa ja aloin väkisin (unessa) nostaa itseäni istuma-asentoon seinää vasten. Olin juuri saanut itseni (unessa) istumaan ja tarkistin asian. Avasin silmäni (oikeasti) ja huomasin, että olin edelleen makuuasennossa. Syöksyin takaisin uneen ja aloin uudelleen itseni herättämisen. Nyt olin (unessa?) (oikeasti?) todella peloissani. Minun oli pakko herätä. Pakko. Viimein sain pääni nostettua tyynystä (oikeasti) ja näin seinäkellon. Sitten käänsin (oikeasti) pääni ja näin Jamin hahmon sängyllä. Mielessäni liikkui vaikka mitä hirveitä ajatuksia kun käteni lähestyivät Jamia kokeillakseni oliko se hengissä. Mitä olin tehnyt? Jami nukkui ja oli ihan kunnossa. Nousin (oikeasti) sängystä ja menin tupakalle. Kesti kauan, ennen kuin uskalsin mennä takaisin sänkyyn.

Olin kilpahevosen rakas

Englantilainen kilpahevonen oli loukkaantunut kisoissa. Sen arvo oli 16 miljoonaa puntaa ja nyt sen jalkaan oli tullut vakava vamma. Minä menin sitä hoitamaan. Selitin, että piti aiheuttaa kipua muualle, niin se varsinainen vammakohta rentoutuu ja parantuminen helpottuu. Puristelin polkupyörän pinnoja ja niistä sitten kipu meni eri kohtiin. Aamulla se hevonen sitten heräsi ja oli ihan miehen näköinen. Hän sanoi, että oli nukkunut tosi hyvin ja kosi minua. Sanoin, että tulee sitten vaan Kallioon (jonne olin muuttanut saman yön aiemmassa unessa). Pussattiin. Uni eteni niin, että pussattiin ja hevonen-mies oikeasti rakastui minuun. Vaan eräs, manageri kai, tahtoi minut pois kuvioista. Hän selitti, että olin ihan väärää tyyppiä hevonen-miehelle. Pussailtiin kuitenkin. Hevonen-mies pääsi jalkeille ja osallistui Englannin kuningattaren erikoispalkintojuhliin. Minäkin olin siellä paikalla ja jossain vaiheessa kuningatar kysyi, oliko ketään, joka ei osaisi kreikkaa. Minä vastasin, että en osannut kreikkaa, mutta olen pussaillut hevonen-miehen kanssa. Kuningatar sanoi englanniksi, jota puhuimme, että vitsailin. Minä vastasin, että en vitsaile. Hänen ilmeensä oli jännä. Unen loppuvaiheessa se manageri tuli todella agressiiviseksi ja heitti minut hevonen-miehen sängystä eräänä aamuna. Sitten unessa hevonen-mies etsi sellaisessa toimistossa erästä Bethiä (joka olin niinkuin siis minä). Toimistosta tuli minun näköinen nainen, mutta hänen nimensä oli Debbie. Unen lopussa selvisi, että hevonen-miehen onnettomuus oli aiheuttanut shokkitilan ja hän oli kuvitellut kaiken. Omituista oli vain, että minä seisoin haikailevana katsomassa häntä, kun asia selvisi hänelle.

Bussikuski Latviasta

Mentiin bussiin, se oli todella pieni ja penkit olivat kolmen istuttavia. Kyydissä oli jo muita ihmisiä eikä vapaita istuimia ollut paljon. Kuljettaja istui alatasanteella ja hänen viereisellä puolellaan oli kolmen istuttava penkki vapaana, mutta kukaan ei ollut mennyt siihen, koska sinä oli vain kymmenen sentin jalkatila. Lapsiminä meni takatasanteelle ja minä jäin etutuulilasin alla olevalle penkille. Kuljettaja oli nauravainen ja esitti showta ajaessaan bussia. Hän katsoi minua ja laitoin jalkani paremmin näkyville. Minulla oli hihaton, isokukallinen mekko ja tiesin, että sääreni olivat hyvän näköiset. Yhtäkkiä bussi pysähtyi ja kuljettaja puhui kännykkään maanmiehelleen omalla kielelleen. Mutta hänen sanojensa joukossa oli korostettuja suomenkielisiä asioita kuten nämä akat täällä levittelevät itseään ja kuulin sanat vittua ovat tyrkyttämässä. Lapsiminä kuuli saman ja kapusimme ulos bussista.

Olimme mökkimme lähellä ja lähdimme sitä kohti. Bussikuski seurasi ja minua inhotti. Mökillä tuli vastaan Jussi, joka myös asui siellä. Hän tunsikin bussikuskin ja he heittivät jotain herjaa naisista. Minä menin Lapsiminän kanssa mökille ja siellä oli paljon ruostuneita tavaroita, joita aloimme siivota. Jussi asui mökin toisessa asunnossa. Menin ulos ja näin suuret pinot vaaleita muuttolaatikoita. Uusi asukas oli muuttanut. Otin kynnykseltä pienen pahvilaatikon ja heitin sen kauemmaksi. Sen osui Jussin ikkunaan ja meni sisään. Tämä oli tapahtunut aiemminkin ja minua inhotti niin, että poistuin sisään. Mutta Jussi olikin valmistautunut heittooni ja hänellä oli vain yksi sisäikkuna, laatikko oli jäänyt entisen ulkoikkunan ja sisäikkunan väliin. Sitten Jussi lähti ulos uuden naisystävänsä kanssa. Iso vaalea nainen seurasi Jussia polulle ja Jussi kehui lämmintä ilmaa. Muistin, kuinka meidän yhdessä ollessamme minulla oli aina hiki.

Korvasieniä apteekista

Olin johtajien välisessä pikkuhuoneessa ja menin viereiseen huoneeseen sanomaan, ettei firmaa löydy Google-hausta enää. Otin printin kaikista hauista ja esittelin sen. Siinä oli kolme sivua ja aika moni niistä oli jotain korvausvaatimus- tai oikeusjuttuja, joissa firman nimi mainittiin. Varsinaista firman kotisivua ei löytynyt lainkaan. Johtaja nojaili tuolinsa selkämykseen ja sanoi että ei tietenkään näy, mutta otapa kesä- tai heinäkuun tai siitä taaksepäin haku niin jo löytyy. Sanoi, että kädessäni olevissa hauissa oli jo ihan kaikki ja ettei firmaa voinut näkyä, kun sitä kotisivua ei oltu oikein koodattu. Lähdin pois ja menin vessaan. Vanhasta vessasta tuli pyyhe ympärillään firman uusi työntekijämies, joka tervehti minua iloisesti ja toivotti minut tervetulleeksi. Kysyin missä oli naistenvessa ja hän neuvoin minut sivukäytävälle. Kun tuli vessasta kampaamasta minulla oli kaksi suurta tuppoa aivan kuin irti leikattuja hiuksiani kädessä. Rämähdin lattialle järkyttyneenä itkemään. Mietin, että en voi jäädä tänne. Sitten jäin odottamaan, että edes joku tulee kysymään mikä on hätänä, jotta olisin voinut näyttää ne hiukset ja päässäni olevan kaljun kohdan. Kukaan ei liikahtanutkaan. Päätin olla näyttämättä heikkouttani ja katsoin uudelleen käteeni eikä hiuksia enää ollut nyrkissäni.

Menin ulos ja ajoin hissillä alas. Olin menossa pieneen syrjäiseen apteekkiin, josta aina sairaslomani aikana kävin ostamassa tuoreita korvasieniä ja paahdettuja kastanjoita. Siellä oli muutakin mielenkiintoista syötävää, itämaisia enimmäkseen. Katsoin taakseni ja ajattelin mennä kertomaan johtajalle apteekista, että tiesikö hän mistä korvasieniä saa ympäri vuoden. Sitten mietin, että olisi kiva kertoa, että tällaista minä tein sairaslomani aikana. Mutta en tahtonut kertoa, joten päätin olla menemättä apteekkiinkin, kyllä minä sinne osaisin mennä myöhemminkin. Palasin hissillä toimistoon ja marssin suoraan kahden johtajan huoneen välissä olevan pikkuhuoneeni ovelle.

Hiekkatie ja pirskeet

Oli illan hetki ja makasin hiekkatiellä käpertyneenä sikiöasentoon. Siinä vain oli pakko olla. En päässyt liikkumaan. Toisella puolen tietä oli omakotitalo. Tuli aamuyö ja sitten koirat alkoivat tulla. Ihmiset päästivät ne yksin juoksemaan, kun kukaan ei nähnyt. Koiria juoksi ohitseni. Talossa, joka oli tien vieressä, heräiltiin ja siellä oli isoäiti lapsenlapsensa kanssa yöpuvuissa aamupuuhissa. Isoäiti oli erittäin ihana ja ajattelin hänen olevan täydellinen lapsen kasvattaja. He tekivät aamiaista ja sitten aikoivat tulla ikkunaa katsomaan uutta päivää. Yritin raahautua pois näkyviltä. Onneksi he eivät nähneet minua. Soitin Emoselle kännykällä ja itkin. Samalla ilmoitin, että pärjään kyllä. Sitten näin koiran, joka oli matalaa rotua ja jolla oli isot, pystyt korvat. Kerroin puhelimeen Emoselle, että nyt näkyy avaruusolio. Lopetin puhelun ja koira tuli kohti. Se ei juossut ohi, vaan jäi luokseni. Se rämähti päälleni niin kuin se olisi menettänyt liikuntakykynsä. Yritin hilata itseäni hiekalla eteenpäin ja koira oli vain päälläni. Aloin silittää sitä ja se olikin todella iso ja karvaton koira. Sen nahka oli tummanharmaa ja pehmeä. Nautin sen silittämisestä. Se kuunteli pusikosta kuuluvaa emäntänsä ääntä ja katsoin tarkkaan tulisiko sieltä joku, mutta ei tullut. Yhtäkkiä se lähti pois ja jatkoi matkaansa hiekkatiellä. Minä olin saanut vaaleihin housuihini hiekkatahroja ja yritin puhdistaa niitä.

Olin Itäkeskuksen betonisen parkkihallin näköisessä paikassa ja siellä oli valoilla loistavia uusia liikkeitä, joissa myytiin kaikenlaista. Nappasin erään miehen mukaani. koska minulla oli selvä visio kuinka voisin myydä hänelle ja hänen firmalleen todella upean idean. Lähdimme kohti betoniportaita ja halusin hänen menevän edelläni, koska en tahtonut hänen haistelevan minua noustessamme portaita. Ovella hän kuitenkin intti haluavansa minun menevän edellä, että oli epäkohteliasta mieheltä antaa naisen tulla perässä. Kipusin portaat ylös ja tulimme toiseen kerrokseen. Siellä ajattelin johdattavani miehen omaan työhuoneeseeni ja improvisoivani sen idean. Sisään tullessa näin kuitenkin omituista liikettä käytävällä ja kun jatkoin matkaa kohti huonettani, oli siellä kirkkaat kuvausvalot ja silloin jotenkin muistin, että oli firman mainoskuvaus meneillä. Huoneeni pöydällä istui Osku-kissa ja katsoi rauhallisena kameraan kun Lapsiminää haastateltiin.

Poistuimme, ettemme häiritsisi kuvauksia ja menimme firman aulaan, jossa oli valtava pöytä katettuna täynnä kaikenlaisia herkkuja. Kiinalainen johtaja hyökkäsi paikalle ja alkoi tervehtiä mukanani olevaa miestä. Hän oli pukeutunut mustiin farkkuihin ja piti käsiään taskuissa. Tiesin että hän oli tyttäreni ex-mies, mutta esittelin hänet iloisena tulevaisuuden asiakkaana. Johtaja taputteli miestä olkapäille ja kehotti pöydän antimille. Mies sanoikin olevansa kovin nälkäinen ja hyökkäsi suorastaan keräämään lautaselle ruokaa. Naiskollegani tuli viereeni ja kysyi kuiskaillen kuka mies oli. Vastasin että hän oli tyttäreni ja minun yhteinen. Naisen silmät laajenivat, hän piti paljastuksesta ja kiirehdin korjaamaan, etten ollut koskaan ollut miehen kanssa millään lailla tekemisissä.

Oli minun vuoroni mennä kuvaukseen ja kurkistin ovelta, kun tyttäreni puhui sujuvasti kameralle asioita. Minun haastattelussani oli mukana Andy McCoy, joka istui kuvaushuoneen tuolilla valmiina.

Pelottava Riitta

Olin menossa kotiin Ruissaloon kun ja odotin linja-autoa. Paikalle tuli Riitta, joka oli mielestäni hiukan omituinen nainen, mutta nousin kuitenkin hänen bussiinsa. Riitta ajoi bussia ja selitti minulle tekemisiään. Hänellä oli vanhojen tavaroiden myyntisysteemi ja hänen piti päivystää puhelimessa eikä hän aina ehtinyt. Riitta oletti minun olevan innostunut hommasta, koska se olisi loistohomma. Ilmoitin, että en voisi olla aina käytettävissä ja hän näytti suuttuneelta. Miten niin en voisi, sehän olisi omituista minulta, totta kai voisin. Riitta esitteli kotisivujaan, jotka olivat erittäin epähoukuttelevia. Pursuin hänelle ideoita miten kotisivut pitäisi tehdä ja hän sanoi ettei hänellä ollut sellaiseen aikaa. Bussin ikkunasta näin että olimme ohjautumassa ojaa kohti ja sanoin siitä hänelle. Bussi suoristautui, mutta Riitta jatkoi selostamistaan ja jälleen oja lähestyi. Jälleen bussi siirtyi keskemmälle. Halusin mennä kotiini, mutta jotenkin suostuin sivutielle ja jatkoin Riitan bussin kyydissä Espooseen.

Tulimme parkkipaikalle ja kävelimme suuren betonisen rakennushäkkyrän sisään. Monien epämääräisten portaiden jälkeen tulimme Riitan ovelle ja menimme sisään. Lapsiminä oli suuren huoneen lattialla makuupussissa. Keittiötilassa oli faksi ja kopiokone. Riitta oli kiireinen ja valmisteli tullauspapereita seuraavaan erään. Olin vastahakoinen ja mietin vain, ettei minulla ollut rahaa taksiin näin kaukaa kotiin Ruissaloon. Faksista tuli papereita ja annoin ne Riitalle. Hän sanoi että kohta lähdetään. Riitta antoi minulle tullauspaperit ja niissä oli muistilaput päällä. Lähdin innoissani ulos, koska ajattelin pääseväni pois. Tulin betoniselle parvekkeelle ja astuin alas portaita. Pihalle tultuani näin monta hiekkatietä ja seurasin vaistoani löytääkseni parkkipaikan, jossa Riitan bussi oli. Jouduin kuitenkin eksyksiin eikä bussia löytynyt. Lapsiminä oli mukanani ja palasimme rappusille. Mutta sieltä pääsimmekin ihan toiselle pihalle, jossa oli nuoria vesisateessa odottamassa konserttia. Kävelimme puutuvin jaloin koko joukon taakse, mutta matka oli turha. Palasimme betonitalon portaille ja yritimme selvittää, mitkä portaat veivät Riitan luo. Lopulta löysimme oikean oven. Seisoskelin keittotilan luona ja Riitta tuli paikalle kysyen oliko minulla nälkä. Hän oli pelottava ja miellytin häntä sanomalla kyllä. Laitoimme uunin päälle ja aloimme rakentaa paprikapizzaa. Osasin olla hommassa niin täysin mukana, ettei Riitta huomannut minun haluavan karata. Pizza oli hyvää, mutta näin lattialla makaavan Lapsiminän ja muistin tehtäväni.

Riitta poistui ja menin Lapsiminän luo, hänen oma kännykkänsä oli finaalissa ja olin antanut toisen omistani jo hänelle. Mies ilmestyi ja hän toi uuden punaisen kännykän minulle. Minulla oli jo itsellä punainen kännykkä, mutta sekä minun että Lapsiminän kännyköistä oli akut loppu. Mies toi uuden kännykän keittiöön ja aloin koota sitä lopulta. Lataussysteemi oli omituinen ja ravistelin kaikki osaset paketista tiskille. Aloin asentaa akkua latauslaitteeseen, joka oli yhtä iso kuin kopiokone. Ensin sain käsiini alkuperäistä asennusta varten tarkoitetut ruuvikoneet ja laitoin ne sivuun, sitten käteeni osui hammasharjan säilytyskotelo. Lopulta tuli akulta näyttävä osa ja sovitin sitä laitteeseen, lopulta se kliksahti kohdalleen. Painoin ON/OFF-nappia ja jotain vihreää napsahti palamaan. Mutta se oli vain kopiokoneen valo. Yritin uudestaan, mutta ei tulosta. Siirryin nappuloiden pariin ja epäilin, että niissä oli vikaa. Sain lopulta nappulat toimimaan, mutta ne olivatkin faksikoneen nappuloita ja fakseja tuli koneesta. Luovutin ja haukuin typerää idioottivanhaa konetta Miehelle.

Lopulta sain Lapsiminän suostuteltua lähtemään, hän sanoi jo kyllästyneensäkin paikkaan ja kuin salaa keräsin hänen tavaransa läpinäkyvään muovipussiin. Minun narulle jääneet pyykkini olivat myös keittiön tasolla muovipussissa. Alushousut ja lakanat. Nekin lisäsin Lapsiminän tavaroiden joukkoon ja sitten lähdimme ulos. Matkalla parkkipaikalle kurkistimme töyrään taakse. Siellä oli yksityinen järvi, jossa oli turkoosia vettä keskellä ja pumppusysteemit pitämässä vettä puhtaana. Yhdessä kohdassa näkyi iso pyörre ja ajattelin, että lapset voivat hukkua siinä. Samalla yhtäkkiä tajusin, että nämä kaikki täällä asuvat olivat pakostakin miljonäärejä, Riittakin. Parkkipaikka löytyi helposti, sinne johti hiekkatie, jota jo olin kerran kulkenut. Nyt vain jatkoimme sitä ja näimme huoltoaseman kyltin ja tienristeyksen ja siellä oli punainen auto, jolla pääsimme pois.

Vaikeuksia Salosta & Salosta Tallinnaan

Emonen ja muu perhe olivat Salossa samassa hotellissa, jossa olin työpalaverissa. Kesken oli tärkeä asiakasneuvottelu ja minulle oli sanottu, että jatkaisimme matkaa Helsinkiin huolimatta siitä, että Emonen oli siellä. Emonen oli ehdottanut minulle, että jäisin hänen kanssaan Saloon toiseen hotelliin yöksi ja viettäisimme laatuaikaa kahdestaan. Olin selittänyt Emoselle, että en millään nyt voisi tehdä niin, kun olin juuri alkanut sopeutua työhön ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä. Ajattelin kylläkin, että niin olivat varmaankin tyytyväisiä, kun taas paahdoin täysillä. Istuin hotellin aulassa neuvottelupöydässä ja vilkuilin Emosen ja perheen suuntaan, he olivat vastaanottotiskillä ja katsoivat minua. Sitten muistin, että olin vielä sairaslomalla. Nousin seisomaan ja sanoin, että lähtisin nyt enkä tulisi takaisin ennen maaliskuun loppua, jolloin sairasloma päättyi. Sain närkästyneitä katseita ja kuului mutinaa.

Tulin vastaanottotiskille, joka oli nyt kioski. Ostin puolentoista litran limun ja sitten Emonen antoi minulle nipun matkalippuvihkoja, jotka otin käteeni. Katselin lippuja ja Lapsiminän jälkeen kioskilla asioi vielä Rapa. Olimme lähdössä kirjoittautumaan pieneen hotelliin, joka oli ihan lähellä kun huomasin, että pankkikorttini ja kännykkäni eivät olleet minulla. Ne olivat jääneet kioskin tiskille. Menin kioskille ja kysyin sisällä olevalta tytöltä oliko hän huomannut jättämiäni tavaroita. Hän puisti päätään ja sanoi sitten, että yksi mies kylläkin oli tullut jälkeemme ja ottanut limun ja muut tavarat ja juossut pois. Hätäännyin, minut oli ryöstetty. Muut olivat jotenkin rentoina ja matkalla kadun toisella puolella olevaan kahvilaan. Itkin ja seurasin muita. Kahvilan tiskillä pyysin Lapsiminältä kännyä lainaksi jotta voisin kuolettaa pankkikorttini. Tilille oli juuri tänään tulossa rahaa.

En nähnyt puhelimen numeroita ja Lapsiminä näpytteli ilmoitusnumeron alun ja antoi sitten kännyn minulle ja sanoi, että voin nyt näpyttää pankkitunnuksen loppunumeron. Se ei onnistunut ja lopulta pyysin Lapsiminää näpyttelemään sanomani numerot. Puhelimeen vastasi mies, jolle kerroin että korttini oli varastettu. Itkeä tuhersin, että tilille piti tänään tulla rahaa ja että pelkäsin varkaan vievän sen. Mies puhui jotenkin alentuvasti minulle ja sanoi, että no joo, tämähän oli odotettavissa, kyllä kortilla oli juuri äsken nostettu viisisataa. Viisisataa, mietin, se oli paljon enemmän kuin piti tulla. Sitten mies alkoi tentata miten kortti oli kadonnut, oliko jälleen kerran kyseessä se sama vanha tarina, istutaan iltaa, juodaan liikaa ja ollaan huolimattomia. Selitin hänelle tosissani koko tapahtumien kulun ja kysyin lopulta voisiko pankki auttaa. Ehhei nyt sentään, mies sanoi, ihan on omalla vastuulla, mutta lupasi nyt kuitenkin kuolettaa kortin.

Toiset menivät kadun toisella puolella olevaan pikkuhotelliin ja seurasin ensin heitä, mutta jäin kuitenkin katselemaan ympärilleni. Katsoin siihen suuntaan, johon kioskin tyttö oli sanonut miehen juosseen. Jalkakäytävällä ajoi autoja ja ajattelin varoittaa muita Salon omituisesta liikenteestä. Pysäytin erään ihmisen ja kyselin häneltä, olisiko hän nähnyt sellaista juoksevaa miestä tässä vähän aika sitten. Nainen muistikin, että oli nähnyt nopeasti juoksevan miehen ja kertoi että miehen juoksu oli ollut hänestä omituisen näköistä. Sitten nainen näytti minulle minkälaista, hän siirtyi jalalta jalalle vaappuvasti ja kuin bodari, jolla on leveät reidet. Ajattelin, että tämä olisi hyvä vihje poliisille, mies saattoi olla bodari.

Salosta Tallinnaan

tämä oli oikeastaan jatke Salo-unelle, Salo muuttui Tallinnaksi.

Olimme lähdössä lautalle. Kävelimme koko joukko, minä, Emonen, Lapsiminä, Rapa, Anna ja Adam Tallinnan satamaa kohti. Rapa tahtoi ehdottomasti kävellä kahdestaan kanssani ja jätimme lopun joukon ja siirryimme sivukadulle. Aikaa oli paljon ja kävelimme puiden reunustamaa pikkukatua alaspäin satamaa kohti. Matka oli melko pitkä, arvelin sen olevan lähtöpaikasta useita tunteja. Mutta nyt oli päivä ja lautta lähtisi vasta illalla. Rapa jutteli kovasti, en oikein välillä saanut selvää mistä hän puhui, mutta sain tunteen, että muistelimme lapsuutta. Tuli hyvä mieli. Tulimme risteykseen, josta avautui näkymä niittyaukeamalle. Muu joukko saapui paikalle. Juttelimme äänekkäästi ja sanoin jotain ruotsiksi.

Adam, joka oli Annan kumppani, alkoi puhua minulle ruotsia ja nappasi yhtäkkiä kiinni kädestä ja ohjasi minut pois muiden luota hiekkatielle. En oikein ymmärtänyt mitä hän puhui, ruotsi oli omituisen kuuloista. Mutta hän piti sormenpäistäni kiinni ja minua aivan kyljessään kiinni. Mietin mitä Anna mahtaisi ajatella, mutta olin innoissani. Annan mukaan Adam oli hyvä rakastaja. Adamista ei päälle päin näkynyt sellaista, hän oli harmahtava, tavallisen näköinen, silmälasipäinen mies. Pitkän matkaa kuljettuamme käännyimme tulemaan takaisin. Adam kuiskaili korvaani jotain ruotsiksi ja ymmärsin, että minun piti vain tuntea, ei järkeillä. Samassa tunsin kuinka yhteys vartaloidemme välillä syttyi. Kävelimme samaan rytmiin ja koin kaiken hyvin seksuaalisena. Olin saanut oppitunnin siitä, miten toisesta ihmisestä voi nauttia, jos pystyy jättämään kankeutensa ja ennakkoluulonsa sekä häiritsevät ajatukset pois. Kiitin Adamia ja palasimme toisten joukkoon. En ajatellut Adamin olevan minulle muuta kuin tärkeän asian opettaja, hän ei ollut se mies, joka minun piti löytää

Jatkoimme matkaa ja Emonen alkoi puhua siitä, kuinka miehet aina tekivät tuon tempun kaikille epätoivotuille naisille, jotka halusivat pois ympäriltään häärimästä. Yritin väittää vastaan ja sanoa, että kyse oli opetuksesta. Emonen sanoi, että juuri niin miehet sanovat asian olevan ja sitten hän vitsaili muiden kanssa asiasta. Yhtäkkiä Emonen tuli luokseni ja kuiskasi minulle -olikos kivaa kun joku hiplasi vähän sinuakin? Purskahdin pohjattomaan itkuun.

Taukoauto

Lähdettiin Arjan kanssa tauolle ja käveltiin varaston ympäri aurinkoiselle tielle. Olihan meillä oikeus viettää lounastauko. Edellämme ajoi rekkaa hyvän näköinen kuski ja ajattelin hänen luulevan, että lähdimme häntä seuraamaan. Tulimme varaston vanhalle sisäänkäynnille, tuttuja varastomiehiä ei näkynyt laiturilla ja kaikki oli ränsistynyttä. Ajoimme polkupyörillä ja vettä oli koko ajan enemmän. Laiturin portaiden edessä vettä oli jo metri ja portaille pääsi astumalla suuren kiven päälle. Kivi oli liukas ja pyörän nostamisen kanssa piti suunnitella huolellisesti miten siitä mentiin. Laiturilla iso mies sanoi, että voisimme saada mäellä olevan auton, jos tahdoimme.

Menimme Arjan kanssa autolle ja ihastelimme sitä. Auto oli kallion päällä, hiukan hautautuneena sammaleeseen ja se oli sisustettu teddyturkiksella kun katsoimme ikkunoista sisään. Siellä oli sisävessa. Menimme sisään ja siellä oli aika sekaista, näin vessan ja Arja alkoi laittaa paikkaa kuntoon meitä varten. Lattialla lojui märkiä lastenhaalareita ja Arja sanoi, että ne olivat ihan kustuja. Heitimme haalarit ja yhdet sukat ulos autosta. Tutkin sisävessaa, siinä oli valkoinen korkinkokoinen juttu ja kun siirsin sitä se olikin korkki. Katsoin vähän matkan päähän ja siellä oli toinen valkoinen juttu. Tutkin sitä ja sen alla oli mekanismi, joka lähti käyntiin. Alla välkkyi oranssi toimintavalo enkä saanut juttua sammumaan. Ulkopuolella oleva mies laittoi ylhäällä olevan kahvan alas ja sähkömoottori sammui.

Arja oli laskenut auton seinät alas ja suunnittelimme kuinka siinä voisi ihanasti ottaa aurinkoa kesällä. Tosin pitäisi rakentaa näköeste varastolle päin. Pyöräilimme takaisin varastolle ja vastaan tuli tuttuja miehiä kun taas varastolle päin oli menossa vieraampia, yövuoron miehiä. Arja hyppäsi alas satulasta ja talutti pyöräänsä, mutta minä ajoin portaat ylös. Lopussa portaat olivat melkein kohtisuorat, mutta pääsin lopulta varastoon, jossa piti heti jarruttaa, koska varaston lattia oli jo hajotettu osittain ja suuria lankkuja puuttui monesta paikasta. Vain yksi käytävä oli enää kunnossa.