perjantai 24. marraskuuta 2006

Aurinkolasimies

Oltiin kerrostaloasunnossani. Olohuoneesta puolet oli katon alla, puolet viistosti lasitettua verantaa. Asuntoon tultiin rapusta laskeutumalla portaat alas. Paikalla oli paljon ihmisiä, jotka juttelivat iloisesti ja äänekkäästi. Emo seisoi rappusten yläportailla juhlavaatteissa. Joku vieras heitti paperin naapurin parvekkeelle ja minut kutsuttiin apuun. Menin parvekkeidemme välisestä puuovesta naapurin puolelle ja otin lattialta valkoisen mytyn. Parvekkeella oli juuri käyty tupakalla ja pöydällä olevassa tuhkakupissa kärysi tumppeja. Ovi naapuriin oli auki ja menin kynnykselle. Sisällä istui vanha nainen nojatuolissa ja vanha mies tuli toisesta huoneesta. Sanoin, että toin nyt tämän hukkuneen todistuksen ja kysyin sopiiko, että poistun heidän huoneistonsa kautta. Nainen nyökytteli ja aloin sulkea parvekkeen ovea, se ei mennyt kiinni, yritin monta kertaa, mutta ovessa ei ollut sisäpuolella vetokahvaa. Lopulta sanoin pariskunnalle, että he ehkä voisivat sulkea oven, hehän sen loppujen lopuksi olivat aukikin jättäneet.

Katsoin asuntoa ja yhtäkkiä mieleeni tuli, että se olisi minulle juuri sopivan kokoinen yksiö. Puhuin pariskunnalle asunnonvaihdosta ja kuinka helppoa se olisi, kun oltiin naapureita. Nainen sanoikin, että he olivat joutuneet ottamaan näin pienen kopperon, kun muuta ei ollut tarjolla. Innostuin asiasta ja minulle tuli helpottunut olo, kun aavistin, että kohta pärjäisin paremmin vuokranmaksun kanssa ja lisäksi yksiö tuntui ihanan pienltä ja kotoiselta.

Mies oli siirtynyt seisomaan naisen nojatuolin taakse ja alkoi vitsailla asiasta ja samalla vinkata silmää minulle. Nainen oli sekavan tuntuinen ja nousi ylös tuolista ja haki kirjahyllystä pinon sähkölaitoksen papereita. Niissä kaikissa luki 500 euroa ja sen alla 1000 euroa. Nainen oli ahdistunut kun hän kysyi minulta mitä ne oikein tarkoittivat, eihän heillä tuollaisiin ollut varaa. Katsoin A5:n kokoisia lappuja ja huomasin, että niissä oli naisen ja miehen kuvat sekä päivämäärä kellon aikoineen. Selitin naiselle, että ne olivat vain tiliotteita, joita lähetettiin aina kun he asioivat sähkölaitoksella ja ettei niitä tarvinnut maksaa. 500 euroa oli vain kattokulutus.

-Sulla on ihanan pitkät ja paksut hiukset, kuulin yhtäkkiä ja luulin ensin että vanha mies sanoi niin, mutta sitten takaani ilmestyi mustapitkätukkainen, mustavaatteinen mies, jolla oli aurinkolasit. Hän lähestyi minua, kun minulla vielä oli ne tiliotteet käsissä ja pyysi saako hän koskea. Annoin luvan ja katseeni harhaili tiliotteissa kun hän silitti hiuksiani. Jotenkin ajattelin että hänellä on sellainen fetissi, mutta minua ei häirinnyt yhtään. Sitten annoin tiliotteet naiselle ja menin eteiseen. Yritin rapussa ollessani sulkea heidän ulko-oveaan, mutta se ei mennyt kiinni. Näin, että vaaleanruskea matto oli kynnyksellä ja samalla se oli raskaan kaapin alla joten sitä ei voinut siirtää. Kokeilin vielä vähän aikaa ja sanoin sitten, etten saa ovea kiinni. Kuulin jonkun sanovan, ettei se koskaan menekään kiinni. Lähdin rapussa omaa asuntoa kohti.

Yhtäkkiä Aurinkolasimies tuli viereeni kuin tyhjästä. Yritin katsoa hänen kasvojaan, ne näyttivät mukavilta, mutta välillä hänen silmänsä näyttivät kuin hän olisi ollut sokea ja niistä näkyi paljon valkuaista. Välillä silmien iirikset taas näyttivät katsovan eri suuntiin. Ja kun katsoin vielä kerran, olivat silmät ihan normaalit. Sisko käveli tummassa pitkässä mekossaan meitä vastaan ja esittelin hänet Aurinkolasimiehelle kuiskaaamalla. Näin Siskon ilmeestä, että hän yllättyi ja halusi udella, mutta emme puhuneet mitään. Esittelin miehelle portailla seisovan Emoni ja hänetkin ohitimme puheita vaihtamatta. Esittelin vielä pois lähtevän ex-mieheni. Aurinkolasimies kysyi minulta miksi ex-mies oli juhlissa ja vastasin hänelle että pelkästään Lapsen takia. Aurinkolasimies vannotti ja vahvistin, että pelkästään Lapsen vuoksi.

Menin keittiöön ja otin keräämäni käytetyt automaatin kahvimukit. Niissä oli päällä ja sisällä paperiset etiketit, jotka poistin käsin ja huuhtelin sitten mukit. Kahvijäljet eivät lähteneet ja otin tiskiharjan, sillä mukit puhdistuivat. Laitoin pestyt mukit tiskipöydälle ja aioin käyttää niitä itse juhlien jälkeen. Sitten otin maustehyllyltä silkkipaperisiipisen perhosen, jolla oli metallilankaruumis. Irroitin perhosen säiliöstä ja Aurinkolasimies tuli lähemmäksi. Otin perhosen alla olleen pullon ja yritin lukea mitä se sisälsi. Siinä oli varoitusmerkkejä, mutta en saanut selvää vaikuttavista aineista. Sanoi, että jotain myrkkyähän sen täytyy olla, ei se perhonen muuten olisi Amerikasta tänne lentänyt, olisiko jotain bensaa. Aurinkolasimies otti pullon ja sanoi että ihan ensiksi voi varmuudella sanoa, ettei aine ollut limsaksi sopivaa.

keskiviikko 22. marraskuuta 2006

Huone

Miestuttuni ajoi kiireessä minua ja joitain hätäisesti mukaani ottamiani tavaroita kohti maaseutua. Yhtäkkiä olin puisen talon huoneessa ikkunan edessä, jossa oli minun paikkani. Olin tavallaan kähveltänyt yläkerran pojan radion ja ajattelin pitää sen, koska mitään muutakaan huvitusta ei ollut. Radion lisäksi pöydällä oli kaikenlaista pientä muistilappua ja sälää, kuin heiteltyinä kiireessä. En voinut kuunnella radiota, koska naapuriasunnon ihminen makasi sängyllään ja kuunteli omaa ohjelmaa. Naapuriasuntoon näkyin parikymmentäsenttisestä, katosta lattiaan ulottuvasta raosta. Rako häiritsi minua ja päätin olla vain aivan hiljaa paikallani.

Menin ulos ja huomasin etsiväni vessaa. Kävelin naapuritalolle päin ja siinä juuri sen pihalla oli lumesta muovailtu matala igluvessa. Tuntui hävettävältä ajatukselta kömpiä toisten pihalla noin ahtaaseen vessaan, mutta avasin kuitenkin ovea. Sieltä näkyivät mustien suorien housujen peittämät entisen esimieheni jalat. Suljin oven ja jatkoin kävelyä. Katsoin ympärilleni ja näin, että ympärillä oli komeita puisia vaaleansinisiksi maalattuja taloja. Katsoin taakseni ja näin että se talo, jossa minun huoneeni oli, oli pienempi ja huonokuntoisempi. Sinne suuntaan katsoessani näin syksyisen pihan ja sitä ympäröivän aidan, jonka sisäpuolella oli kaksi puista ulkovessaa. Kävelin niitä kohti ja näin polun. Katsoin vielä vessoja ja mietin olisivatko ne varmasti omaan talooni kuuluvia, mutta sitten polku alkoi näyttää niin ihanalta, että siirryin sitä pitkin kävelemään. Sisälleni tuli hyvä olo ja kävelin vessojen ohi hiekkaiselle tielle, joka veri pihalta metsää kohti.

Oli syksy ja mietin miten paljon sieniä siellä mahtoikaan olla ja kuinka ihanaa olisi kissan kanssa lähteä vain talosta kävelyille, olisimme onnellisia kumpainenkin. Ajattelin talveakin katsoessani metsätietä ja mukava olo muuttoratkaisustani levisi sisälleni. Minä olin jotenkin karannut ja taakse oli jäänyt paljon tavaroitanikin, kissakin pitäisi vielä hakea, mutta nyt tunsin olevani turvassa. Sitten miestuttuni tuli kireänä paikalle ja sanoi että hänen oli lähdettävä juuri nyt. En uskaltanut pyytää, että hän auttaisi minua loppumuutossa ja sanoinkin vain, että tämä oli ihana paikka ja kiitin häntä, kun hän oli maininnut tuttaviltaan jääneen tämän huoneen. Sitten mietin rahan säästöä ja kysyin vielä kerran häneltä että paljonko se vuokra nyt sitten oli johon hän vastasi hermostuneena, että tuhat euroa, mutta kyllä minä siitä selviäisin varmaan. Hän oli jo liikkeellä kun sanoin että sehän oli ihan kauhea vuokra. Hän sanoi, että olihan minulla sitä vastaan hyvä asunto. Minä sanoi ettei minulla mitään asuntoa ole, ei edes huonetta, vain ikkunapaikka ja huoneessa asui kolme muutakin tyyppiä. Sitten hän hyppäsi autoon ja jäin talon luokse.

Tilillä ei ollut paljoa rahaa ja minun oli pakko päästä takaisin oikeaan kotiini täältä kaukaa maalta. Olin maantien varressa, oli pimeää ja satoi tihkuamalla. Mutta vaikka olin todella huolissani miten pääsisin takaisin kotiin oli samaan aikaan hyvä mieli, kun koti vielä oli siellä tavaroineen ja kissoineen ja vuokrakin alle puolet.