torstai 19. kesäkuuta 2008

Haaksirikko

Suuri matkustajalaiva oli uppoamassa. Kaikki hääräsivät tärkeiden tavaroiden pakkaamisten kanssa. Paniikki oli ilmassa, pelastusveneille oli kova kiire. Niitä ei ollut tarpeeksi. Minä menin käskystä eri hytteihin ja avasin sellaisia tärkeiden tavaroiden lippaita, niistä otin arvoesineet, lompakot ja rahakasetit. Uppoaminen oli jo aivan lähellä, laiva oli kallistunut, kun äkkiä löysin aivan alimmasta hyttiosastosta, vesirajan alta, suuren joukon köyhiä matkustajia. Heidänkin hyteistään otin talteen arvotavarat. Ihmettelin, miksei ollut käsketty ottamaan peittoja ja vaatteita.

Yhtäkkiä rantakivet olivat aivan lähellä. Käskijä sanoi, että nyt oli hyvä yrittää saada kaikki vähävaraiset turvaan ennen veden tuloa. Avustimme rajusti vetäen ihmisiä rannalle, joka ei kovin iso ollut. Huusimme ohjeita tiivistää, että mahdollisimman moni pääsisi turvaan ennen laivan lipumista pois. Nyt rannalle heiteltiin myös kangaspakkoja ja tekstiilejä. Laivaan jäi melko vähän ihmisiä, kun vesi nousi ja laiva irtautui rannasta.

Rannalla oli ainakin 40 astetta lämmintä ja suora auringonpaiste. Emme tienneet missä olimme, mutta jonkun oudon, trooppisen saaren rannalla. Kankaita oli laitettu kuivumaan aurinkoon, ne piti saada kuiviksi ennen tosi kylmää yötä. Järjestelin niitä kun joku sanoi ihmisille, että heidän piti suojata ihoaan auringolta. Eräs tumma mies huusi, että miksei minulla sitten ollut kuin lyhythihainen paita. Vastasin itse, että olin saanut jo pohja-aurinkoa. Samalla tunsin kuinka aurinko paahtoi kipeästi käsivarsien ihoa.

Lähdimme Naisen kanssa tutkimaan saarta. Meidän piti selvittää, missä käytäisiin tarpeilla. Heti rannan takana aukeni omituinen, pystyyn kuolleen näköinen mäntymetsä. Puut olivat niin suuria, että niistä näkyi vain rungot. Maa oli täynnä karetta ja tumma. Huomasimme leveän polun, melkein tien ja lähdimme kulkemaan sitä pitkin. Mukana oli joitain muitakin ihmisiä. Ihan kohta näimme harmaaksi virttyneen vanhan rakennuksen. Sen kaksoisovet oli suljettu salvalla. Saimme sen auki vääntövoimaa käyttämällä. Sisällä oli tosi hapettunut puulaatikko, joka oli lähes rakennuksen kokoinen. Hajoitimme sen seinät ja näimme jotain kauheaa. Rakennuksen nurkissa oli pari vanhaa rekkaa puoliksi syötyinä. Tajusimme, että saalistaja olisi lähellä ja poistuimme rakennuksesta. Näimme mustavalkean, ison korppikotkan menevän sisään. Se suuttui ja kävi kimppuuni. Kesti kauan, ennenkuin sain sen hätisteltyä pois.

Jatkoimme tietä pitkin syvemmälle metsään. Tiellä juoksi nyt paljon ihmisiä. Nauroin Naisen kanssa, että kunto paranee ihmisillä, kun ei ole autoja enää. Tulimme Naisen kanssa paikkaan, jossa tie teki suuren U:n muotoisen mutkan. Siellä olivat ihmiset täydessä puuhassa. He olivat pystyttäneet vessarakennuksia. Kurkkasin sisään ja niissä oli oikein pöntöt ja käsienpesualtaat. Mutta vain pari oli vasta toiminnassa. Eräs mies näytti miten siinä käytiin kakalla, hän istui pöntön päällä olevaan kangasmyttyyn ja ikään kuin yhdellä ponnistuksella teki tarpeensa. Siinä samassa tuli voimakas ja tosi lyhyt vesisuihku ja sitten hän ponnahti pystyyn. Pönttö alkoi suihkuttaa voimalla vettä kankaaseen. Ihmettelimme mistä vesi tuli ja mitä järkeä oli tuhlata vettä kankaan pesuun.

Toisten jäädessä rakentamaan, jatkoimme matkaa Naisen kanssa. Yhtäkkiä kuumuus muuttui raikkaaksi merituuleksi ja viileydeksi. Olimme tulleet saaren toiseen päähän. Sanoin, että tänne meidän kannattaisi muuttaa, ei aurinkokaan osunut niin pahasti. Sitten näin moottoriveneen, sen perässä seilasi purjevene. Nostin katseeni ja näin kaupungin rannan. Etsin kirkkoa, josta olisin tunnistanut mikä kaupunki oli kyseessä. Kävelin hiukan eteenpäin ja tulin risteykseen, jossa oli katukyltti. Arvasin jo missä oltiin, mutta halusin arvuutella Naista, joka itse oli kotoisin tuosta kaupungista. Näimme toisen katukyltin ja silloin hän tajusi. Olimme Porvoossa.

Rakkausmies

Tulin vanhaan työpaikkaani käymään. Siellä minut huudeltiin tapaamaan erästä minua kovasti odottanutta ihmistä. Menin ohjattuun suuntaan ja näin pitkän miehen. Hän nauroi ja oli kauhean iloinen tavatessaan minut. Ihan kuin olisin ollut joku tähti. Mutta ei hän sen vuoksi ollut iloinen, vaan iloinen nähdessään juuri minut. Katsoin miestä tarkkaan. Hänellä oli pitkät, luonnonkiharat hiukset yli olkapäiden. Sellaiset ihanat viikset, joihin yhdistyi leuan kiertävä parta. Hampaat olivat jotenkin ulkonevat. Hän oli todella pitkä, jouduin katsomaan häntä niska kenossa ylöspäin. Sitten katsoin häntä silmiin. Maa vapisi allani. Ajattelin samaan aikaan, että tuohon mieheen voisin rakastua oikeasti sekä sitä, että hän voisi kantaa minut minne vaan. Katsoimme toisiamme silmiin ja hänen naurunsa muuttui ihanaksi, vinoksi hymyksi. Hän piteli minua olkapäistä kiinni. Juttu oli minulle aivan selvä. Seuraisin tuota miestä minne vaan, juuri tuosta paikasta.

Olimme bussissa. Mies istui ikkunan viereen ja minä ujoilin mennä hänen viereensä. Mukana oli joitain muitakin, en oikein tiedä keitä. Sitten mies taputti penkkiä ja minä menin siihen istumaan. Puhuimme joitain sanoja. Yhtäkkiä mies tuli liikuttuneen näköiseksi ja sanoi, että ei voi olla totta että olin siinä. Sitten hän laittoi kätensä ympärilleni. Minä siirryin hänen kainaloonsa ja kaikki katosi ympäriltä. Hukuin onnen pauhuun ja tämän miehen läheisyyteen. Rämähdimme ensimmäiseen suudelmaan bussin penkille poikittain. Emme millään olisi halunneet lopettaa. Ne muut huomauttelivat asiasta ja me nauroimme miehen kanssa. Minun jalkani olivat bussin käytävällä ja ihmiset olivat närkästyneitä, kun eivät päässeet ohi. Nousimme takaisin istuvaan asentoon toisiamme katsellen. Mietin, että haluan kaiken tämän miehen kanssa. Mutta ensin halusin hoitaa itseni kuntoon, minulla oli vasta kuukauden päästä aika naistentautien klinikalla. Toisella linjalla jäimme bussista pois. Hyvästelimme hetkeksi miehen kanssa, hänellä oli jokin homma suuressa rakennuksessa.

Astuin toisten kanssa ala-aulaan ja näin pienen lapsen juoksevan portaita pitkin ylöspäin. Lähdin hänen peräänsä. Monien portaiden jälkeen tulimme parvekkeelle, josta näki suureen halliin, jossa mieskin jossain oli. Lapsi lähti kuitenkin pian juoksemaan portaita alaspäin. Ja minä perässä. Ala-aulasta lapsi alkoi kivuta toisia portaita ylöspäin. Niiden yläpäässä oli eräänlainen lava, jos myös näki alas halliin. Lavan kaide oli todella matalalla ja rakennelma tuntui erittäin huteralta. Lapsi halusi kurkkia ihan laidalta. Yritin pitää hänestä kiinni samalla kun yritin pitää itseni kallistumasta liikaa matalan kaiteen varaan. Lopulta lapsi keikkui niin, että hän oli jo syöksymässä alas. Sain hänet kuitenkin kiinni vyötäröstä. Lopuksi makasimme vain vatsallamme ja katsoimme alhaalla olevia ihmisiä. Näin siellä miehen puhumassa ihmisryhmän kanssa. Hän käänsi yhtäkkiä päänsä ja vilkutti minulle. Muut ihmiset katsoivat kenelle mies vilkutti. Kun lähdin alas, vanha (kuollut) kissani hyppäsi lavalta alas halliin. Tajusin heti, että nyt se ei enää selviäisi hengissä. Kun tulin kiireellä alas, kissa oli elossa, mutta sillä oli kauheat tuskat, kaikki raajat säpäleinä. Päätin, että olisi tehtävä jotain heti. En kuitenkaan saanut sitä kuristettua. Mies oli polvillaan siinä vieressä ja pyysin itkuissani häntä hoitamaan jutun, kun hänellä oli isommat kädet. Juttu oli hetkessä ohi. Tunsin kuinka pystyin antamaan hänelle näin vaikean tehtävän, vaikka yleensä itse oli pitänyt kaikki hoitaa.

Hän halasi minua ja nosti minut syliinsä. Hän sanoi, että hänellä oli ollut kauhea ikävä minua. Kiihkeästi hän suuteli minua, samalla työntäen minua ala-aulan seinää kohti. Veri kohisi, oi veri kohisi. En vieläkään vaan voinut sanoa mitään vaivastani. En halunnut rikkoa ihanaa tunnelmaa.
Päätimme lähteä rauhallisempaan paikkaan suutelemaan. Kipusimme portaat ylös sinne samalle lavalle, jossa juuri olin ollut. Mieskin oli sitä mieltä, että lava oli liian hutera, joten päätimme jäädä portaikossa olevalle siniselle kaksoistuolille. Yhtäkkiä paikka oli täynnä juhlivia ihmisiä ja melkein kaikki tuolit oli varattu. Portaista hoippui paikalle valtavan pitkä, humalainen mies. Huteralle lavallekin oli laitettu tuoleja ja pöytiä. Pelkäsin, että mies horjahtaa matalan kaiteen yli. Tuli jotain sananvaihtoa humalaisen pöytäseurueen kanssa, sellaista leikkisää. Yhtäkkiä pitkän hoipertelevan miehen tilalla oli hääpari. Valkeassa puvussa oleva morsian kurkki alas aulaan ja yhtäkkiä hän katosi. Reunan pettäessä lavalta katosi muitakin ihmisiä. Mies, se mun mies siis, ryntäsi paikalle, riisui kenkänsä ja sukelsi perään. Siinä lavan ja hallin välissä oli valtavan suuri vesiallas. Kun pääsin lähemmäksi, veden pinnalle ei ollut noussut ketään.

Kun kukaan muu ei tehnyt mitään, minä laitoin jalkani veteen. Ujutin sitä syvemmälle pikku hiljaa. Sitten tunsin käden. Tartuin käteen ja sieltä nousi lapsi. Hän oli hengissä. Laitoin monta kertaa jalkani veteen ja aina joku käsi tuli, sitten hänet raahattiin turvaan. Sitten tuli ensimmäinen kuollut, se oli pieni lapsi. Mitään ei ollut tehtävissä. Mutta miestä ei vielä ollut löytynyt. Joku oli saanut aikaiseksi altaan tyhjennyksen, mutta se kesti kauan. Kun ne minuutit olivat menneen, jotka ihminen pystyisi pysymään hengissä, rupesimme etsimään ruumiita. Vesi oli laskenut sen verran, että pystyimme uimaan. Meillä oli ohjeet, että ei syvempään kuin puolitoista metriä. Kokeilin kuitenkin välillä pohjaa ja tutkin sinne mädäntyneitä roskia. Eräs ihminen altaan laidalla oli löytänyt tosi vanhan, pienen ruumiin. Ohjaaja sanoi, että ne jätetään sinne, niihin ei ollut lupa koskea. Kun koko allas oli tutkittu ja ihmiset olivat jo poistumassa, minä päätin kokeilla kepillä koputusta. Kopistelin altaan reunoja. Sitten kuulin vastauskoputuksen. Huusin, että hiljaa. Menin koputuksen suuntaan ja avasin pyöreän venttiilin. Sinne kurkatessani näin toisen altaan, joka oli näkyvän altaan alla. Tämä allas oli tyhjä. Siellä oli luukku. Avasin luukun ja siellä oli mies. Ihan hengissä. Hän ryömi ulos ja halasimme.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Haluan herätä

Unessa olin omassa sängyssäni nukkumassa. Kissa tuli raapimaan minua ja tein kaikkea, että se lähtisi pois. Lopulta jouduin kuristamaan sitä, että se olisi lähtenyt pois. Koko ajan vajosin välillä uneen. Mietin mikä kissa se oli, joku entisistä kissoistani. Unessa kelailin kauhuissani, mitä olin mennyt tekemään. Hetkeksi olo helpottui, kun tajusin (unessa), että se oli vaan unta ja asuinkin yksin. Vajosin (unessa) jälleen syvään uneen. Se oli aivan hirveän pelottavaa ja aloin väkisin (unessa) nostaa itseäni istuma-asentoon seinää vasten. Olin juuri saanut itseni (unessa) istumaan ja tarkistin asian. Avasin silmäni (oikeasti) ja huomasin, että olin edelleen makuuasennossa. Syöksyin takaisin uneen ja aloin uudelleen itseni herättämisen. Nyt olin (unessa?) (oikeasti?) todella peloissani. Minun oli pakko herätä. Pakko. Viimein sain pääni nostettua tyynystä (oikeasti) ja näin seinäkellon. Sitten käänsin (oikeasti) pääni ja näin Jamin hahmon sängyllä. Mielessäni liikkui vaikka mitä hirveitä ajatuksia kun käteni lähestyivät Jamia kokeillakseni oliko se hengissä. Mitä olin tehnyt? Jami nukkui ja oli ihan kunnossa. Nousin (oikeasti) sängystä ja menin tupakalle. Kesti kauan, ennen kuin uskalsin mennä takaisin sänkyyn.

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Olin kilpahevosen rakas

Englantilainen kilpahevonen oli loukkaantunut kisoissa. Sen arvo oli 16 miljoonaa puntaa ja nyt sen jalkaan oli tullut vakava vamma. Minä menin sitä hoitamaan. Selitin, että piti aiheuttaa kipua muualle, niin se varsinainen vammakohta rentoutuu ja parantuminen helpottuu. Puristelin polkupyörän pinnoja ja niistä sitten kipu meni eri kohtiin. Aamulla se hevonen sitten heräsi ja oli ihan miehen näköinen. Hän sanoi, että oli nukkunut tosi hyvin ja kosi minua. Sanoin, että tulee sitten vaan Kallioon (jonne olin muuttanut saman yön aiemmassa unessa). Pussattiin. Uni eteni niin, että pussattiin ja hevonen-mies oikeasti rakastui minuun. Vaan eräs, manageri kai, tahtoi minut pois kuvioista. Hän selitti, että olin ihan väärää tyyppiä hevonen-miehelle. Pussailtiin kuitenkin. Hevonen-mies pääsi jalkeille ja osallistui Englannin kuningattaren erikoispalkintojuhliin. Minäkin olin siellä paikalla ja jossain vaiheessa kuningatar kysyi, oliko ketään, joka ei osaisi kreikkaa. Minä vastasin, että en osannut kreikkaa, mutta olen pussaillut hevonen-miehen kanssa. Kuningatar sanoi englanniksi, jota puhuimme, että vitsailin. Minä vastasin, että en vitsaile. Hänen ilmeensä oli jännä. Unen loppuvaiheessa se manageri tuli todella agressiiviseksi ja heitti minut hevonen-miehen sängystä eräänä aamuna. Sitten unessa hevonen-mies etsi sellaisessa toimistossa erästä Bethiä (joka olin niinkuin siis minä). Toimistosta tuli minun näköinen nainen, mutta hänen nimensä oli Debbie. Unen lopussa selvisi, että hevonen-miehen onnettomuus oli aiheuttanut shokkitilan ja hän oli kuvitellut kaiken. Omituista oli vain, että minä seisoin haikailevana katsomassa häntä, kun asia selvisi hänelle.