Haaksirikko

Suuri matkustajalaiva oli uppoamassa. Kaikki hääräsivät tärkeiden tavaroiden pakkaamisten kanssa. Paniikki oli ilmassa, pelastusveneille oli kova kiire. Niitä ei ollut tarpeeksi. Minä menin käskystä eri hytteihin ja avasin sellaisia tärkeiden tavaroiden lippaita, niistä otin arvoesineet, lompakot ja rahakasetit. Uppoaminen oli jo aivan lähellä, laiva oli kallistunut, kun äkkiä löysin aivan alimmasta hyttiosastosta, vesirajan alta, suuren joukon köyhiä matkustajia. Heidänkin hyteistään otin talteen arvotavarat. Ihmettelin, miksei ollut käsketty ottamaan peittoja ja vaatteita.

Yhtäkkiä rantakivet olivat aivan lähellä. Käskijä sanoi, että nyt oli hyvä yrittää saada kaikki vähävaraiset turvaan ennen veden tuloa. Avustimme rajusti vetäen ihmisiä rannalle, joka ei kovin iso ollut. Huusimme ohjeita tiivistää, että mahdollisimman moni pääsisi turvaan ennen laivan lipumista pois. Nyt rannalle heiteltiin myös kangaspakkoja ja tekstiilejä. Laivaan jäi melko vähän ihmisiä, kun vesi nousi ja laiva irtautui rannasta.

Rannalla oli ainakin 40 astetta lämmintä ja suora auringonpaiste. Emme tienneet missä olimme, mutta jonkun oudon, trooppisen saaren rannalla. Kankaita oli laitettu kuivumaan aurinkoon, ne piti saada kuiviksi ennen tosi kylmää yötä. Järjestelin niitä kun joku sanoi ihmisille, että heidän piti suojata ihoaan auringolta. Eräs tumma mies huusi, että miksei minulla sitten ollut kuin lyhythihainen paita. Vastasin itse, että olin saanut jo pohja-aurinkoa. Samalla tunsin kuinka aurinko paahtoi kipeästi käsivarsien ihoa.

Lähdimme Naisen kanssa tutkimaan saarta. Meidän piti selvittää, missä käytäisiin tarpeilla. Heti rannan takana aukeni omituinen, pystyyn kuolleen näköinen mäntymetsä. Puut olivat niin suuria, että niistä näkyi vain rungot. Maa oli täynnä karetta ja tumma. Huomasimme leveän polun, melkein tien ja lähdimme kulkemaan sitä pitkin. Mukana oli joitain muitakin ihmisiä. Ihan kohta näimme harmaaksi virttyneen vanhan rakennuksen. Sen kaksoisovet oli suljettu salvalla. Saimme sen auki vääntövoimaa käyttämällä. Sisällä oli tosi hapettunut puulaatikko, joka oli lähes rakennuksen kokoinen. Hajoitimme sen seinät ja näimme jotain kauheaa. Rakennuksen nurkissa oli pari vanhaa rekkaa puoliksi syötyinä. Tajusimme, että saalistaja olisi lähellä ja poistuimme rakennuksesta. Näimme mustavalkean, ison korppikotkan menevän sisään. Se suuttui ja kävi kimppuuni. Kesti kauan, ennenkuin sain sen hätisteltyä pois.

Jatkoimme tietä pitkin syvemmälle metsään. Tiellä juoksi nyt paljon ihmisiä. Nauroin Naisen kanssa, että kunto paranee ihmisillä, kun ei ole autoja enää. Tulimme Naisen kanssa paikkaan, jossa tie teki suuren U:n muotoisen mutkan. Siellä olivat ihmiset täydessä puuhassa. He olivat pystyttäneet vessarakennuksia. Kurkkasin sisään ja niissä oli oikein pöntöt ja käsienpesualtaat. Mutta vain pari oli vasta toiminnassa. Eräs mies näytti miten siinä käytiin kakalla, hän istui pöntön päällä olevaan kangasmyttyyn ja ikään kuin yhdellä ponnistuksella teki tarpeensa. Siinä samassa tuli voimakas ja tosi lyhyt vesisuihku ja sitten hän ponnahti pystyyn. Pönttö alkoi suihkuttaa voimalla vettä kankaaseen. Ihmettelimme mistä vesi tuli ja mitä järkeä oli tuhlata vettä kankaan pesuun.

Toisten jäädessä rakentamaan, jatkoimme matkaa Naisen kanssa. Yhtäkkiä kuumuus muuttui raikkaaksi merituuleksi ja viileydeksi. Olimme tulleet saaren toiseen päähän. Sanoin, että tänne meidän kannattaisi muuttaa, ei aurinkokaan osunut niin pahasti. Sitten näin moottoriveneen, sen perässä seilasi purjevene. Nostin katseeni ja näin kaupungin rannan. Etsin kirkkoa, josta olisin tunnistanut mikä kaupunki oli kyseessä. Kävelin hiukan eteenpäin ja tulin risteykseen, jossa oli katukyltti. Arvasin jo missä oltiin, mutta halusin arvuutella Naista, joka itse oli kotoisin tuosta kaupungista. Näimme toisen katukyltin ja silloin hän tajusi. Olimme Porvoossa.