torstai 19. kesäkuuta 2008

Rakkausmies

Tulin vanhaan työpaikkaani käymään. Siellä minut huudeltiin tapaamaan erästä minua kovasti odottanutta ihmistä. Menin ohjattuun suuntaan ja näin pitkän miehen. Hän nauroi ja oli kauhean iloinen tavatessaan minut. Ihan kuin olisin ollut joku tähti. Mutta ei hän sen vuoksi ollut iloinen, vaan iloinen nähdessään juuri minut. Katsoin miestä tarkkaan. Hänellä oli pitkät, luonnonkiharat hiukset yli olkapäiden. Sellaiset ihanat viikset, joihin yhdistyi leuan kiertävä parta. Hampaat olivat jotenkin ulkonevat. Hän oli todella pitkä, jouduin katsomaan häntä niska kenossa ylöspäin. Sitten katsoin häntä silmiin. Maa vapisi allani. Ajattelin samaan aikaan, että tuohon mieheen voisin rakastua oikeasti sekä sitä, että hän voisi kantaa minut minne vaan. Katsoimme toisiamme silmiin ja hänen naurunsa muuttui ihanaksi, vinoksi hymyksi. Hän piteli minua olkapäistä kiinni. Juttu oli minulle aivan selvä. Seuraisin tuota miestä minne vaan, juuri tuosta paikasta.

Olimme bussissa. Mies istui ikkunan viereen ja minä ujoilin mennä hänen viereensä. Mukana oli joitain muitakin, en oikein tiedä keitä. Sitten mies taputti penkkiä ja minä menin siihen istumaan. Puhuimme joitain sanoja. Yhtäkkiä mies tuli liikuttuneen näköiseksi ja sanoi, että ei voi olla totta että olin siinä. Sitten hän laittoi kätensä ympärilleni. Minä siirryin hänen kainaloonsa ja kaikki katosi ympäriltä. Hukuin onnen pauhuun ja tämän miehen läheisyyteen. Rämähdimme ensimmäiseen suudelmaan bussin penkille poikittain. Emme millään olisi halunneet lopettaa. Ne muut huomauttelivat asiasta ja me nauroimme miehen kanssa. Minun jalkani olivat bussin käytävällä ja ihmiset olivat närkästyneitä, kun eivät päässeet ohi. Nousimme takaisin istuvaan asentoon toisiamme katsellen. Mietin, että haluan kaiken tämän miehen kanssa. Mutta ensin halusin hoitaa itseni kuntoon, minulla oli vasta kuukauden päästä aika naistentautien klinikalla. Toisella linjalla jäimme bussista pois. Hyvästelimme hetkeksi miehen kanssa, hänellä oli jokin homma suuressa rakennuksessa.

Astuin toisten kanssa ala-aulaan ja näin pienen lapsen juoksevan portaita pitkin ylöspäin. Lähdin hänen peräänsä. Monien portaiden jälkeen tulimme parvekkeelle, josta näki suureen halliin, jossa mieskin jossain oli. Lapsi lähti kuitenkin pian juoksemaan portaita alaspäin. Ja minä perässä. Ala-aulasta lapsi alkoi kivuta toisia portaita ylöspäin. Niiden yläpäässä oli eräänlainen lava, jos myös näki alas halliin. Lavan kaide oli todella matalalla ja rakennelma tuntui erittäin huteralta. Lapsi halusi kurkkia ihan laidalta. Yritin pitää hänestä kiinni samalla kun yritin pitää itseni kallistumasta liikaa matalan kaiteen varaan. Lopulta lapsi keikkui niin, että hän oli jo syöksymässä alas. Sain hänet kuitenkin kiinni vyötäröstä. Lopuksi makasimme vain vatsallamme ja katsoimme alhaalla olevia ihmisiä. Näin siellä miehen puhumassa ihmisryhmän kanssa. Hän käänsi yhtäkkiä päänsä ja vilkutti minulle. Muut ihmiset katsoivat kenelle mies vilkutti. Kun lähdin alas, vanha (kuollut) kissani hyppäsi lavalta alas halliin. Tajusin heti, että nyt se ei enää selviäisi hengissä. Kun tulin kiireellä alas, kissa oli elossa, mutta sillä oli kauheat tuskat, kaikki raajat säpäleinä. Päätin, että olisi tehtävä jotain heti. En kuitenkaan saanut sitä kuristettua. Mies oli polvillaan siinä vieressä ja pyysin itkuissani häntä hoitamaan jutun, kun hänellä oli isommat kädet. Juttu oli hetkessä ohi. Tunsin kuinka pystyin antamaan hänelle näin vaikean tehtävän, vaikka yleensä itse oli pitänyt kaikki hoitaa.

Hän halasi minua ja nosti minut syliinsä. Hän sanoi, että hänellä oli ollut kauhea ikävä minua. Kiihkeästi hän suuteli minua, samalla työntäen minua ala-aulan seinää kohti. Veri kohisi, oi veri kohisi. En vieläkään vaan voinut sanoa mitään vaivastani. En halunnut rikkoa ihanaa tunnelmaa.
Päätimme lähteä rauhallisempaan paikkaan suutelemaan. Kipusimme portaat ylös sinne samalle lavalle, jossa juuri olin ollut. Mieskin oli sitä mieltä, että lava oli liian hutera, joten päätimme jäädä portaikossa olevalle siniselle kaksoistuolille. Yhtäkkiä paikka oli täynnä juhlivia ihmisiä ja melkein kaikki tuolit oli varattu. Portaista hoippui paikalle valtavan pitkä, humalainen mies. Huteralle lavallekin oli laitettu tuoleja ja pöytiä. Pelkäsin, että mies horjahtaa matalan kaiteen yli. Tuli jotain sananvaihtoa humalaisen pöytäseurueen kanssa, sellaista leikkisää. Yhtäkkiä pitkän hoipertelevan miehen tilalla oli hääpari. Valkeassa puvussa oleva morsian kurkki alas aulaan ja yhtäkkiä hän katosi. Reunan pettäessä lavalta katosi muitakin ihmisiä. Mies, se mun mies siis, ryntäsi paikalle, riisui kenkänsä ja sukelsi perään. Siinä lavan ja hallin välissä oli valtavan suuri vesiallas. Kun pääsin lähemmäksi, veden pinnalle ei ollut noussut ketään.

Kun kukaan muu ei tehnyt mitään, minä laitoin jalkani veteen. Ujutin sitä syvemmälle pikku hiljaa. Sitten tunsin käden. Tartuin käteen ja sieltä nousi lapsi. Hän oli hengissä. Laitoin monta kertaa jalkani veteen ja aina joku käsi tuli, sitten hänet raahattiin turvaan. Sitten tuli ensimmäinen kuollut, se oli pieni lapsi. Mitään ei ollut tehtävissä. Mutta miestä ei vielä ollut löytynyt. Joku oli saanut aikaiseksi altaan tyhjennyksen, mutta se kesti kauan. Kun ne minuutit olivat menneen, jotka ihminen pystyisi pysymään hengissä, rupesimme etsimään ruumiita. Vesi oli laskenut sen verran, että pystyimme uimaan. Meillä oli ohjeet, että ei syvempään kuin puolitoista metriä. Kokeilin kuitenkin välillä pohjaa ja tutkin sinne mädäntyneitä roskia. Eräs ihminen altaan laidalla oli löytänyt tosi vanhan, pienen ruumiin. Ohjaaja sanoi, että ne jätetään sinne, niihin ei ollut lupa koskea. Kun koko allas oli tutkittu ja ihmiset olivat jo poistumassa, minä päätin kokeilla kepillä koputusta. Kopistelin altaan reunoja. Sitten kuulin vastauskoputuksen. Huusin, että hiljaa. Menin koputuksen suuntaan ja avasin pyöreän venttiilin. Sinne kurkatessani näin toisen altaan, joka oli näkyvän altaan alla. Tämä allas oli tyhjä. Siellä oli luukku. Avasin luukun ja siellä oli mies. Ihan hengissä. Hän ryömi ulos ja halasimme.

Ei kommentteja: