lauantai 23. joulukuuta 2006

Taukoauto

Lähdettiin Arjan kanssa tauolle ja käveltiin varaston ympäri aurinkoiselle tielle. Olihan meillä oikeus viettää lounastauko. Edellämme ajoi rekkaa hyvän näköinen kuski ja ajattelin hänen luulevan, että lähdimme häntä seuraamaan. Tulimme varaston vanhalle sisäänkäynnille, tuttuja varastomiehiä ei näkynyt laiturilla ja kaikki oli ränsistynyttä. Ajoimme polkupyörillä ja vettä oli koko ajan enemmän. Laiturin portaiden edessä vettä oli jo metri ja portaille pääsi astumalla suuren kiven päälle. Kivi oli liukas ja pyörän nostamisen kanssa piti suunnitella huolellisesti miten siitä mentiin. Laiturilla iso mies sanoi, että voisimme saada mäellä olevan auton, jos tahdoimme.

Menimme Arjan kanssa autolle ja ihastelimme sitä. Auto oli kallion päällä, hiukan hautautuneena sammaleeseen ja se oli sisustettu teddyturkiksella kun katsoimme ikkunoista sisään. Siellä oli sisävessa. Menimme sisään ja siellä oli aika sekaista, näin vessan ja Arja alkoi laittaa paikkaa kuntoon meitä varten. Lattialla lojui märkiä lastenhaalareita ja Arja sanoi, että ne olivat ihan kustuja. Heitimme haalarit ja yhdet sukat ulos autosta. Tutkin sisävessaa, siinä oli valkoinen korkinkokoinen juttu ja kun siirsin sitä se olikin korkki. Katsoin vähän matkan päähän ja siellä oli toinen valkoinen juttu. Tutkin sitä ja sen alla oli mekanismi, joka lähti käyntiin. Alla välkkyi oranssi toimintavalo enkä saanut juttua sammumaan. Ulkopuolella oleva mies laittoi ylhäällä olevan kahvan alas ja sähkömoottori sammui.

Arja oli laskenut auton seinät alas ja suunnittelimme kuinka siinä voisi ihanasti ottaa aurinkoa kesällä. Tosin pitäisi rakentaa näköeste varastolle päin. Pyöräilimme takaisin varastolle ja vastaan tuli tuttuja miehiä kun taas varastolle päin oli menossa vieraampia, yövuoron miehiä. Arja hyppäsi alas satulasta ja talutti pyöräänsä, mutta minä ajoin portaat ylös. Lopussa portaat olivat melkein kohtisuorat, mutta pääsin lopulta varastoon, jossa piti heti jarruttaa, koska varaston lattia oli jo hajotettu osittain ja suuria lankkuja puuttui monesta paikasta. Vain yksi käytävä oli enää kunnossa.

tiistai 5. joulukuuta 2006

Staffan

Vanha miestyötoverini, jonka kanssa olin myös hetken aikaa myöhemmin elämässä seurustellut selitti innoissaan uudesta suunnitelmastaan ja houkutteli minua mukaan silmät palaen. Hänen ja minun ei enää tarvitsisi mennä takaisin tavallisiin töihin vaan sammuttaisimme metsäpaloja, myisimme netissä ja vielä jotain muuta lisäksi. Kävelimme työpaikkaamme kohti ja hänellä oli mustat nahkaiset vaatteet päällään. Ajattelin, että hänen ideansa olivat hiukan liian innokkaita ja hänellä oli vain sellainen maniavaihe meneillään ja lisäksi hän oli polttanut pilveä. Mutta hiukan minua kuitenkin kiinnosti ja miehen into tarttui minuun, mutta sitten mieleeni tuli että minulla on irtisanomisaika ja kerroin tästä hänelle. Hän murjotti ja yritti kiertää irtisanomisajan jollain lailla. Sitten muistinkin, etten ollut lainkaan työssä vielä, vaan sairaslomalla, joten ongelmaa ei ollutkaan. Sovittiin, että menen kuitenkin vielä päiväksi työhön.

Menin suurista lasiovista työpaikan aamiaishuoneeseen. Firman vanha juntero oli käynyt uuden pomokoulun ja oli ollut Ruotsin laivalla pitämässä seminaaria asiakkaille. Hänellä oli tumma puku päällä ja lipevästi englantia puhuen ja kaulamirriään oikoen hän hääräsi aamiaishuoneessa. Istuin neljän muun naisen kanssa samassa pöydässä ja junteropomo lauloi takanani mikkiin sujuvalla show-englannilla. Naiset tyrskivät ja hytkyivät, joten minäkin tein samoin. Sitten lähdn toimistoaluelle. Vastaani tuli edellisen vuoron nuorehko mies, joka sanoi kaiken olevan kunnossa ja vaikka että olinkin hiukan myöhässä ei haitannut. Minua tervehdittiin pöydistä iloisesti ja menin lasiseinäiseen huoneeseen baaritiskiltä näyttävän toimipisteeni ääreen. Katsoin täältä tulevat rekat ja kirjasin niitä ssään. Olin paras kirjaaja ja nopein. Vieressäni oli tullaajamies.

Yhtäkkiä ovesta tuli vaikuttavan hitain elkein mies, joka riisui takkinsa tuolille ja tuli minun ja tullaajamiehen väliin. Katsoin miestä ja hän olikin todella lyhyt ja jouduin katsomaan häntä alaspäin. Hän sanoi kuiskaavalla äänellä, että nyt on se hetki ja on mentävä ilman kysymyksiä. Staffan odotti Tapaninvainiossa. Hän tarttui meitä käsivarsista ja menimme ulos ovesta. Tullaajamiehellä ei ollut kenkiä, mutta niitä ei ehditty ottaa, minultakin jäin tupakantekotarvikkeet kahvilan pöydälle, mutta ajttelin, että Staffan saa kustantaa matkalla ostetut uudet. Staffan oli se minun nahkapukuinen entinen työkaverini siis. Kävelimme hiekkaista kävelytietä ja yhtäkkiä minä menin ojan pohjalle. Siellä oli kaikenlaista romua ja pelkäsin loukkaavani itseni. Sain jalat keltaisten putkien päälle ja istuin kyykyssä. Näin miesten naamat ojanvarsiruohikon lomasta ja he kysyivät mikä minulle tuli. Sanoin, että kakkahätä eikä ole paperia. Se meidät hakenut mies kumartui ojaan ja löysi penkasta nenäliinapakkauksen, jossa oli monta käyttämätöntä nenäliinaa sisällä. Siinä kykkiessäni mietin miten voisin mennä sammuttamaan metsäpaloja, jos yllättävät hädät iskisivät tällä tavoin.