Vaikeuksia Salosta & Salosta Tallinnaan

Emonen ja muu perhe olivat Salossa samassa hotellissa, jossa olin työpalaverissa. Kesken oli tärkeä asiakasneuvottelu ja minulle oli sanottu, että jatkaisimme matkaa Helsinkiin huolimatta siitä, että Emonen oli siellä. Emonen oli ehdottanut minulle, että jäisin hänen kanssaan Saloon toiseen hotelliin yöksi ja viettäisimme laatuaikaa kahdestaan. Olin selittänyt Emoselle, että en millään nyt voisi tehdä niin, kun olin juuri alkanut sopeutua työhön ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä. Ajattelin kylläkin, että niin olivat varmaankin tyytyväisiä, kun taas paahdoin täysillä. Istuin hotellin aulassa neuvottelupöydässä ja vilkuilin Emosen ja perheen suuntaan, he olivat vastaanottotiskillä ja katsoivat minua. Sitten muistin, että olin vielä sairaslomalla. Nousin seisomaan ja sanoin, että lähtisin nyt enkä tulisi takaisin ennen maaliskuun loppua, jolloin sairasloma päättyi. Sain närkästyneitä katseita ja kuului mutinaa.

Tulin vastaanottotiskille, joka oli nyt kioski. Ostin puolentoista litran limun ja sitten Emonen antoi minulle nipun matkalippuvihkoja, jotka otin käteeni. Katselin lippuja ja Lapsiminän jälkeen kioskilla asioi vielä Rapa. Olimme lähdössä kirjoittautumaan pieneen hotelliin, joka oli ihan lähellä kun huomasin, että pankkikorttini ja kännykkäni eivät olleet minulla. Ne olivat jääneet kioskin tiskille. Menin kioskille ja kysyin sisällä olevalta tytöltä oliko hän huomannut jättämiäni tavaroita. Hän puisti päätään ja sanoi sitten, että yksi mies kylläkin oli tullut jälkeemme ja ottanut limun ja muut tavarat ja juossut pois. Hätäännyin, minut oli ryöstetty. Muut olivat jotenkin rentoina ja matkalla kadun toisella puolella olevaan kahvilaan. Itkin ja seurasin muita. Kahvilan tiskillä pyysin Lapsiminältä kännyä lainaksi jotta voisin kuolettaa pankkikorttini. Tilille oli juuri tänään tulossa rahaa.

En nähnyt puhelimen numeroita ja Lapsiminä näpytteli ilmoitusnumeron alun ja antoi sitten kännyn minulle ja sanoi, että voin nyt näpyttää pankkitunnuksen loppunumeron. Se ei onnistunut ja lopulta pyysin Lapsiminää näpyttelemään sanomani numerot. Puhelimeen vastasi mies, jolle kerroin että korttini oli varastettu. Itkeä tuhersin, että tilille piti tänään tulla rahaa ja että pelkäsin varkaan vievän sen. Mies puhui jotenkin alentuvasti minulle ja sanoi, että no joo, tämähän oli odotettavissa, kyllä kortilla oli juuri äsken nostettu viisisataa. Viisisataa, mietin, se oli paljon enemmän kuin piti tulla. Sitten mies alkoi tentata miten kortti oli kadonnut, oliko jälleen kerran kyseessä se sama vanha tarina, istutaan iltaa, juodaan liikaa ja ollaan huolimattomia. Selitin hänelle tosissani koko tapahtumien kulun ja kysyin lopulta voisiko pankki auttaa. Ehhei nyt sentään, mies sanoi, ihan on omalla vastuulla, mutta lupasi nyt kuitenkin kuolettaa kortin.

Toiset menivät kadun toisella puolella olevaan pikkuhotelliin ja seurasin ensin heitä, mutta jäin kuitenkin katselemaan ympärilleni. Katsoin siihen suuntaan, johon kioskin tyttö oli sanonut miehen juosseen. Jalkakäytävällä ajoi autoja ja ajattelin varoittaa muita Salon omituisesta liikenteestä. Pysäytin erään ihmisen ja kyselin häneltä, olisiko hän nähnyt sellaista juoksevaa miestä tässä vähän aika sitten. Nainen muistikin, että oli nähnyt nopeasti juoksevan miehen ja kertoi että miehen juoksu oli ollut hänestä omituisen näköistä. Sitten nainen näytti minulle minkälaista, hän siirtyi jalalta jalalle vaappuvasti ja kuin bodari, jolla on leveät reidet. Ajattelin, että tämä olisi hyvä vihje poliisille, mies saattoi olla bodari.

Salosta Tallinnaan

tämä oli oikeastaan jatke Salo-unelle, Salo muuttui Tallinnaksi.

Olimme lähdössä lautalle. Kävelimme koko joukko, minä, Emonen, Lapsiminä, Rapa, Anna ja Adam Tallinnan satamaa kohti. Rapa tahtoi ehdottomasti kävellä kahdestaan kanssani ja jätimme lopun joukon ja siirryimme sivukadulle. Aikaa oli paljon ja kävelimme puiden reunustamaa pikkukatua alaspäin satamaa kohti. Matka oli melko pitkä, arvelin sen olevan lähtöpaikasta useita tunteja. Mutta nyt oli päivä ja lautta lähtisi vasta illalla. Rapa jutteli kovasti, en oikein välillä saanut selvää mistä hän puhui, mutta sain tunteen, että muistelimme lapsuutta. Tuli hyvä mieli. Tulimme risteykseen, josta avautui näkymä niittyaukeamalle. Muu joukko saapui paikalle. Juttelimme äänekkäästi ja sanoin jotain ruotsiksi.

Adam, joka oli Annan kumppani, alkoi puhua minulle ruotsia ja nappasi yhtäkkiä kiinni kädestä ja ohjasi minut pois muiden luota hiekkatielle. En oikein ymmärtänyt mitä hän puhui, ruotsi oli omituisen kuuloista. Mutta hän piti sormenpäistäni kiinni ja minua aivan kyljessään kiinni. Mietin mitä Anna mahtaisi ajatella, mutta olin innoissani. Annan mukaan Adam oli hyvä rakastaja. Adamista ei päälle päin näkynyt sellaista, hän oli harmahtava, tavallisen näköinen, silmälasipäinen mies. Pitkän matkaa kuljettuamme käännyimme tulemaan takaisin. Adam kuiskaili korvaani jotain ruotsiksi ja ymmärsin, että minun piti vain tuntea, ei järkeillä. Samassa tunsin kuinka yhteys vartaloidemme välillä syttyi. Kävelimme samaan rytmiin ja koin kaiken hyvin seksuaalisena. Olin saanut oppitunnin siitä, miten toisesta ihmisestä voi nauttia, jos pystyy jättämään kankeutensa ja ennakkoluulonsa sekä häiritsevät ajatukset pois. Kiitin Adamia ja palasimme toisten joukkoon. En ajatellut Adamin olevan minulle muuta kuin tärkeän asian opettaja, hän ei ollut se mies, joka minun piti löytää

Jatkoimme matkaa ja Emonen alkoi puhua siitä, kuinka miehet aina tekivät tuon tempun kaikille epätoivotuille naisille, jotka halusivat pois ympäriltään häärimästä. Yritin väittää vastaan ja sanoa, että kyse oli opetuksesta. Emonen sanoi, että juuri niin miehet sanovat asian olevan ja sitten hän vitsaili muiden kanssa asiasta. Yhtäkkiä Emonen tuli luokseni ja kuiskasi minulle -olikos kivaa kun joku hiplasi vähän sinuakin? Purskahdin pohjattomaan itkuun.