Tarpeeton ja vapaa

Istuin työpaikan ulkopuolella rappusilla ja polttelin tupakkaa. Aurinko paistoi kirkkaasti ja nautin olostani. Oli hyvä olla. Sitten muistin, että minun pitäisi mennä toimistoon. Tupakatkin olivat siellä ja matkustin hissillä ylös. Avasin toimiston oven ja siellä oli kiireinen kaaos. Kaikissa looseissa oli paljon papereita ja ilmassa oli puhelinten pärinää. Kukaan ei katsonut minua ensin, mutta tunsin, että minua tarkkailtiin. Kävelin toimiston kauimpaiseen nurkkaan ja siellä oli kolme naista seisomassa kumartuneena tietokoneen ja printterin ääreen. He elehtivät käsillään ja heillä oli suuria ongelmia saada papereita kuntoon. Määräaika oli lähellä eikä mitään ollut vielä valmiina. Neljäs nainen istui käytävällä tuolissa ja katsoi tyynesti eteensä. Pomo tuli huitovien naisten luokse ja stressi kasvoi kasvamistaan. Mutta koska he olivat juuri aloittaneet firmassa, he eivät sanoilla tai ilmeillä uskaltaneet ilmaista, että kaikki oli päin mäntyä. Yksi nainen vastasi pomon tiukkeneviin kyselyihin ojentamalla käsiään tietokonetta kohti ja yritti kertoa, että työ edistyi kyllä, mutta järjestelmä oli sotkussa. Eräs vanhoista työntekijöistä tuli omasta loosistaan paikalle auttamaan. Hän selitti rauhallisesti jotain siitä mitä pitäisi tehdä. Sitten hän tuli käytävällä istuskelevan naisen luo ja pyysi tätä viemään joitain papereita. Istuva nainen heräsi henkiin ja nousi toimittamaan asiaa. Vanha työntekijä puisteli päätään, istuva nainen oli aloitekyvytön.

Minä siirryin pois säpinän luota ja istahdin looseja vastapäätä olevalle seinälle pienen pulpetin ääreen istumaan. Minua alkoi hymyilyttää, koska minun tarvitsi enää vain olla paikalla, ei enää puuttua työntekoon. Paikaltani näkyi pieni keittiö, jossa oli hirveä sekasotku. Siellä käväisi kiireesti piipahtamassa useita ihmisiä ja tiskipöydän vieressä oli vanhentuneita leivoksia tarjottimella. Mietin lähteä jälleen tupakalle ja aloin etsiä askia, mutta se olikin siellä kaaosnurkassa käsilaukussani, enkä voinut mennä sinne.

Yhtymän suuri johtaja saapui keittiöön pakettien kanssa. Hänellä oli syntymäpäivä ja hän halusi tarjota jotain erikoisherkkuja toimistoväelle. Hänellä ei ollut paljoa työvelvollisuuksia, hän vain hymyili ja kulutti firman rahaa. Nyt hän selosti kuinka oli ostanut 300 erikoisleivosta, mutta olikin saanut ehkä vain 150, koska ne olivat maksaneet niin paljon. Tarjoilu järjestettiin pulpettini viereen käytävän pöydälle. Siinä oli mansikoita vispikermassa, jokainen erillisenä. Erikoisleivokset olivat puolitettuja, kullan värisiä kirjaimia, jotka olivat jotain aivan erityisen hienoa herkkua.

Lähdin ulos ja ajattelin tupakoita, jotka olivat jääneet toimistoon. Sitten taas tuli onnellinen olo, minä pystyin kesken päivän vain kävelemään hiekkaista tietä pitkin. Yhtäkkiä olin toimiston eräässä huoneessa, jossa oli yksi toimistopöytä, jonka takana eräs nuori nainen puhui puhelimessa. Yhtymän rahaa kuluttava johtaja astui huoneeseen hymyilevänä ja kiireisen oloisena ja heitti suuren, pullottavan ruskean kirjekuoren nuoren naisen pöydän kulmalle ja sanoi, että siinä ovat Putkikulman paperit. Minä istuin mustassa kankaisessa nojatuolissa kahvipöydän ääressä ja harmistuin johtajaan, koska hän aina toi Putkikulman paperit meille, vaikka sen firman asioita oli vuosia hoitanut Heidi. Sanoin johtajalle, että paperit kuuluvat Heidille, kuten ovat jo vuosia kuuluneet. Hän nappasi kuoren käteensä, mutta alkoi jankuttaa naama rutussa, että hänenkö tässä pitäisi jättää kaikki tärkeät tapaamiset ja viedä kuori. Minulla oli käsin tehtävä työ kesken, enkä sanonut ensin mitään. Johtaja oli jo menossa ovesta, kun hän palasikin ja alkoi jälleen jankuttaa. Hän halusi, että minä olisin nöyrä ja ymmärtäisin miten korkea-arvoinen hän oli. Minulla ei ollut mitään varsinaista syytä kumarrella häntä enää, olinhan jo lopettamassa työni ja roikuin vain loppuajan toimistossa. Silti sanoin hänelle, että ookoo, jätä vain se kuori minulle, minä vien. Hänpä ei hyväksynyt äänenpainoani ja asennettani vaan jankutti edelleen kiireistään sekä heittäytyi marttyyriksi. Lopulta käänsin katseeni häneen ja pyysin anteeksi asennettani. Painoin pääni alas ja sanoin anteeksi monta kertaa ja että en olisi saanut käyttäytyä niin huonosti ja että totta kai minä vien sen kuoren. Sitten pomo oli tyytyväinen ja minä sain pistää poskeni hänen kättään vasten.