keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Haluan herätä

Unessa olin omassa sängyssäni nukkumassa. Kissa tuli raapimaan minua ja tein kaikkea, että se lähtisi pois. Lopulta jouduin kuristamaan sitä, että se olisi lähtenyt pois. Koko ajan vajosin välillä uneen. Mietin mikä kissa se oli, joku entisistä kissoistani. Unessa kelailin kauhuissani, mitä olin mennyt tekemään. Hetkeksi olo helpottui, kun tajusin (unessa), että se oli vaan unta ja asuinkin yksin. Vajosin (unessa) jälleen syvään uneen. Se oli aivan hirveän pelottavaa ja aloin väkisin (unessa) nostaa itseäni istuma-asentoon seinää vasten. Olin juuri saanut itseni (unessa) istumaan ja tarkistin asian. Avasin silmäni (oikeasti) ja huomasin, että olin edelleen makuuasennossa. Syöksyin takaisin uneen ja aloin uudelleen itseni herättämisen. Nyt olin (unessa?) (oikeasti?) todella peloissani. Minun oli pakko herätä. Pakko. Viimein sain pääni nostettua tyynystä (oikeasti) ja näin seinäkellon. Sitten käänsin (oikeasti) pääni ja näin Jamin hahmon sängyllä. Mielessäni liikkui vaikka mitä hirveitä ajatuksia kun käteni lähestyivät Jamia kokeillakseni oliko se hengissä. Mitä olin tehnyt? Jami nukkui ja oli ihan kunnossa. Nousin (oikeasti) sängystä ja menin tupakalle. Kesti kauan, ennen kuin uskalsin mennä takaisin sänkyyn.

1 kommentti:

Sateenkaarinarri kirjoitti...

mullekin on tullut näitä tämmöisiä unia, joissa sekoittuu uni ja todellisuus tosi rankasti. Musta on kiva lukea sun unia, itsekin muistan usein jälkeen päin varsinkin aamuyöllä nähtyjä.